Bull Mentula kirjoittaa kirjan: "Puhun rakkaudesta"

17.02.2016 10:45 - Anna Hopi

Kehonrakentaja Mentula aikoo kirjoittaa elämäntarinansa ihmisten luettavaksi.

Iskelmä Gaalassa Vuoden yhtye -palkinnon jakanut mies tiesi suurella varmuudella, missä roolissa olisi, jos joutuisi yllättäen mukaan musiikkibisnekseen.

- Mä en soittaisi varmaan mitään. Kaikki kuittaisivat mulle, että olisin joku roudari, mutta kroppaani ei ole tehty fyysiseen työhön. Mä olisin tietenkin laulaja, eikö ne saa parhaat palkinnot, kommentoi Bull Mentula Iskelmän juontaja Satu Kotoselle.

Mentula ehti miettiä haastattelussa myös tulevaa vuotta 2016.

- Rumasti sanottuna vuosi näyttää todella kiireiseltä. On kaikkea. On hyviä juttuja Duudsonien Jukan kanssa. On kirjaa, paljon esiintymistä. Kirja tulee syksyllä, ja siinä Bull puhuu rakkaudesta ja kaikesta muustakin, kertoi mies.

- Se ei ole kuitenkaan mikään treeniopas, sellaista en halua tehdä. Bull syntyi 2000-vuonna, 76 syntyi Jari. Olen oppinut elämän aikana paljon. On ollut ylä- ja alamäkeä ja tasannetta. Niistä on yritetty oppia paljon.

Mies kertoo, ettei luovuta hevillä vaikeissa tilanteissa, ja se on myös hänen valttinsa.

- En tiedä, olenko sopivan tyhmä, mutta en halua antaa periksi missään asiassa. Välillä tulee seinä vastaan, ja välillä sen kiipeämiseen kestää pidemmän aikaa, mutta aina on yli päästy.


Kilpailut

Uusimmat