Kuva: Vilma Kaura

Jenni Kokander vapautuu esiintymislavalle päästessään: "Yleisön edessä olen täysin peloton"

24.01.2017 16:00 - Vilma Kaura

Näyttelijän mukaan komiikassa ei saa olla aiheita, joille ei voi nauraa.

Putouksen kahdeksatta tuotantokautta tähdittävä näyttelijä Jenni Kokander kertoo olevansa erittäin tyytyväinen ohjelman täysin uudistuneeseen kokoonpanoon. Naisen mukaan näyttelijäporukka on hitsaantunut hyvin yhteen lyhyellä aikataululla, mikä edesauttoi ensimmäisestä livelähetyksestä selviytymistä.  

- Livelähetys on kokemuksena niin voimakas, että jotakuta näyttelijää voi joskus jännittää niin paljon, että kaikkien muiden huomio kiinnittyy hänen tukemiseensa. Näin ei ollut tällä kertaa, vaan meillä kaikilla oli oikeastaan hirmu hauskaa lavalla, Kokander muistelee viime lauantain ensimmäistä Putouksen livelähetystä Iskelmän haastattelussa.

Näyttelijä kertoo jännittäneensä lauantain lähetystä enemmän kuin mitään aiempia. Hänen mukaansa kulisseissa koettu jännitys purkautuu kuitenkin aina yleisön eteen päästessä.

- Yleisön edessä olen täysin peloton. Kulisseissa on aina sellainen olo kuin olisi sidottu köydellä seinään. Lavalle päästessä köydet katkaistaan ja sitä pääsee ikään kuin vapaaksi.

(kuva: Vilma Kaura)

Yleisön kyllästyminen arvelluttaa

Putouksessa Amurin Enkeli -hahmollaan esiintyvä Kokander sanoo, ettei hän tiedä koomikkona aihetta, josta ei voisi vitsailla. Hän pitää pikemminkin vaarallisena sellaista tilannetta, jossa asioille ei voida nauraa.

- Mitä mustempi joku asia on, sitä tärkeämpää sille on nauraa. Silloin kuin nauru loppuu, alkaa pelko, hän huomauttaa.

Hän kertoo näyttelijänä jännittävänsä hieman sitä, kyllästyykö kansa jossakin kohtaa hänen kasvoihinsa, joita on nähty televisiossa tiuhaan.

- Onhan se kamalaa, että tässä ammatissa joutuu miettimään, kyllästyvätkö ihmiset minuun. Toisaalta teen ammattiani vastaavia töitä, jotka koen itselleni inspiroiviksi.

- Eräs kollegani luki kerran TV-kuvauksissa iltapäivälehteä, jossa valitettiin samojen naamojen näkymisestä televisio-ohjelmissa. Hän totesi siihen, että minkä me sille voimme, mehän olemme vain televisiossa töissä, Kokander naurahtaa.

Lue myös: Roope Salminen Putouksesta: "Ensimmäinen vuosi ilman kiusallisen huonoja hahmoja"

Lue myös: Uusi Putous-tähti sketsihahmostaan: "Toivottavasti Antti Tuisku ymmärtää..."

Kilpailut

Uusimmat