Daily Mail –lehti uutisoi Mymemory.com –sivuston teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan neljäsosa naisista käyttää Facebookia koston välineenä. Yleisin koston väline on valokuva; naiset julkaisevat tahallaan entisistä ystävistään sellaisia kuvia, joissa he eivät ole edustavan näköisiä.
Joka viides nainen oli lisäksi tunnustanut kieltäytyneensä ottamasta loukkaavia kuvia pois, vaikka ystävä olisi niin pyytänyt. Kaksi kolmesta naisesta kertoi olleensa raivoissaan, kun heidän ystävänsä olivat julkaisseet heistä huonoja otoksia.
Vaikka itse kävisi säännöllisesti merkitsemästä itsensä pois kuvista, ei se välttämättä auta, sillä vain kuvien lataaja voi poistaa kuvan sivustolta kokonaan. Facebook on kieltäytynyt sekaantumasta käyttäjien erimielisyyksiin, elleivät kuvat itsessään ole loukkaavia tai sen sääntöjen vastaisia.
Lähde: Daily Mail, Suomessa asiasta kertoi IS














