Tohtorit Peter Venkman (Bill Murray), Raymond Stantz (Dan Aykroyd) ja Egon Spengler (Harold Ramis) perustavat oman yrityksen haamujen jahtaamiseen. Eräänä päivänä he saavat asiakkaakseen Dana Barretin (Sigourney Weaver), jonka jääkaapissa kummittelee. Valitettavasti eräs ympäristöministeriön innokas työntekijä vapauttaa Haamujengin jo aiemmin vangitsemat kummitukset ja helvetti pääsee valloilleen.
Vuonna 1984 julkaistu Ghostbusters eli suomeksi Haamujengi nousi pian ilmestymisensä jälkeen kulttielokuvaksi. Se tuotti elokuvateattereissa yli 230 miljoonaa dollaria ja oli 80-luvun tuottavin elokuva. Komedian tunnuslaulu Ghostbusters oli niin vahva, että se valittiin Oscar-ehdokkaaksi parhaasta laulusta. Voiton vei kuitenkin Stevie Wonderin I Just Called to Say I Love You.
Haamujengi-elokuva poiki vähemmän suositun jatko-osan, pari televisiosarjaa ja useita videopelejä, joista tuorein julkaistin viime vuonna. Sarjasta on tekeillä myös kolmas elokuva, joka on vasta suunnitteluvaiheessa.
Ghostbusters Nelosella tänään perjantaina 27. tammikuuta kello 21.00.















