Kuva: All Over Press

Vau, mikä namu! - brittikomistus liimaa ruudun ääreen

29.11.2016 14:30 - Katja Nygård

Mies, joka näyttää samaan aikaan lutuiselta nallekarhulta ja kivikovalta gangsterilta, uppoaa moneen makuun. Näyttelijä Tom Hardyn tyyliä voi valkokankaan lisäksi ihastella myös tv-ruudulta.

Oscar-ehdokkuuden The Revenant -elokuvasta napannut brittinäyttelijä Edward Thomas "Tom" Hardy näyttää yhtä hyvältä niin puku päällä kuin vanhassa t-paidassakin.

Teini-ikäisenä Hardy ajautui elämänsä laitapoluille, taisteluun alkoholismia ja huumeaddiktiota vastaan. Vuonna 2002 hän hakeutui vieroitushoitoon ja onnistui irtautumaan aineista ja on sen jälkeen pysynyt kuivilla. Valitettavasti sekoiluvuodet olivat ehtineet tehdä tehtävänsä tähden viisivuotiselle avioliitolle Sarah Wardin kanssa ja pari päätyi eroon.

Hardy on kertonut, että rankimpina aikoina näytteleminen oli ainoa asia, joka sai hänet pysymään irti päihteistä. Nykyisin Hardy on yksi arvostetuimpia Hollywood-tähtiä, jonka ansioluettelosta löytyy The Revenantin lisäksi sellaisia menestyselokuvia kuin Yön ritarin paluu, Inception ja Mad Max: Fury Road.

Länsi-Lontoossa syntynyt 39-vuotias Hardy on Hollywood-elokuvien lisäksi tuttu myös brittiläisestä draamasarjasta Peaky Blinders -gangsteriklaani, jossa hän näyttelee juutalaista jengijohtajaa.

Vuodesta 2014 lähtien Hardy on ollut onnellisesti naimisissa näyttelijä Charlotte Rileyn kanssa. Pariskunnalla on yhteinen lapsi. Hardylla on myös kouluikäinen poika edellisestä suhteestaan Rachel Speedin kanssa.

Lähde: Daily Mail, imbd

Lue myös: 10 faktaa, jotka jokaisen pitäisi tietää Hercule Poirot'sta

Lue myös: Näyttelijä Helen Mirren ikääntyy tyylillä

Katso kuvat Tom Hardysta alta:

Mies ja smokki. Tarvitseeko sanoa enempää? (kuva: AOP)

Nuo silmät ja katse! Mallinakin työskennellyt Hardy osaa valloittaa charmillaan sekä nuoren että hieman varttuneemmankin väen. (kuva: All Over Press)

Koiraihmisenä tunnettu näyttelijäkomistus ulkoiluttamassa uskollista ystäväänsä. Hardy on nähty esiintymässä lemmikkiensä kanssa jopa punaisella matolla. (kuva: AOP)

Herra Hardy ei halua herättää huomiota ulkomuodollaan. Katukuvassa sulautuu mukavasti muuhun ihmisvilinään, kun pukeutuu maastonvärisen toppatakkiin ja kulahtaneisiin reisitaskuhousuihin. (kuva: AOP)

Tom Hardy eli vuosia päihdekierteessä, mutta onnistui ponnistamaan irti alkoholista ja huumeista 2000-luvun alussa. (kuva: AOP)

Avioparina vuodesta 2014 viihtyneet Tom Hardy ja Charlotte Riley ovat myös onnellisia vanhempia. (kuva: AOP)

Lähde: imbd

Lue myös: 10 faktaa, jotka jokaisen pitäisi tietää Hercule Poirot'sta

Lue myös: Näyttelijä Helen Mirren ikääntyy tyylillä

Kilpailut

Uusimmat