3 tärkeintä asiaa, jotka pitkä ura on opettanut Samuli Edelmannille?

29.06.2015 09:47 - Anna Hopi

Peggy- ja (Sinä olet) Aurinko hittien esittäjä luottaa vaistoonsa artistina.  

Laulaja Samuli Edelmann veti Iskelmäfestivaaleilla huikean hengennostatuskeikan, jonka jälkeen hänet nähtiin vielä Elastisen keikalla Peggy-kappaleen aikana. Mies ehti kuitenkin myös pohtia syntyjä syviä.

Mies kertoi tärkeimmät asiat, jotka hän on oppinut pitkän ja monipuolisen uransa varrella.

- Luotan paljon vaistoon ja siihen, ettei lukita asioita. Jos ajatellaan meitä bändinä, haastan kaikkia soittajia tuomaan omaa sielunmaisemaansa siihen, ettei esiintymisestä tule suorittamista. Jokainen tuo persoonansa soiton kautta esiin, jotta siitä muodostuu sitä kautta sitten yhteinen kontakti ja henki ja yhteinen läsnäolo. Tuota viljelen yhä enemmän, että soittakaa vaistolla ja tulkaa näkyviin itsenänne, ettei bändi tule paikalle vain soittamaan, kertoi Edelmann.

- Toinen asia on rohkeus kokeilla uutta ja haastaa vähän muittenkin rajoja kokeilemaan omia rajojaan. Lisäksi tärkeää on kiitollisuus.

Kilpailut

Uusimmat