"Älä pomota tai haasta riitaa" Neuvot uuden suhteen aloittamiseen

13.09.2015 12:00 - Reija Saarinen

Tuoreessa parisuhteessa moni asia on vielä hakusessa, kun kumppania ei vielä tunne kunnolla.

Uuden suhteen aloittaminen on aina haastavaa, mutta siitä huolimatta ihanaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että asioita ei kannata tuoda mukanaan edellisestä suhteesta, sillä parempi on aloittaa puhtaalta pöydältä. Sen lisäksi on muutamia tapoja, joista jokaisen kannattaa pyrkiä eroon. Näin vältät myrkyttämästä tuoretta suhdetta.

1. Et luota siihen, että hän todella voi olla uskollinen.

2. Tuot hänen lyhyessä menneisyydessänne tekemänsä virheet esiin jokaisen riidan aikana.

3. Olet liian pomottava ja haluat olla vastuussa kaikesta.

4. Kyseenalaistat hänen rakkaudentunnustuksensa.

5. Olet mustasukkainen ja epävarma.

6. Pahoitat mielesi kaikesta.

7. Et kerro mikä sinua todellisuudessa vaivaa, vaan pidät tiedon sisälläsi.

8. Suutut pienistäkin asioista.

9. Katselet muita sillä silmällä.

10. Vanhojen suhteiden esiin nostaminen jatkuvasti.


Lähde: Whisper

Kilpailut

Uusimmat