Anna: Aku Hirviniemi pelkäsi kuolemaa Perussa

29.10.2014 16:00 - Elina Jokela

Hirviniemi luuli kuolevansa Perussa, kun nosturi nousi 130 metrin korkeuteen. Korkeanpaikankammoinen mies jaksoi heittää huulta loppuun asti vaikka huima pudotus oli edessä.

Aku Hirviniemi oli tekemässä hieman erilaista matkailuohjelmaa. Ohjelmassa Aku seikkailee ja kokee erilaisia asioita kaksimielisten juontojen kera. Aku ja 7 ihmettä vieraili Perussa sarjan toisessa jaksossa. Miehellä on paha korkeanpaikankammo ja edessä oli 130 metrin korkeuteen nouseva nosturi, josta pitäisi hypätä benji-hyppy.

- Ennen hyppyä minulle laitettiin kaulatuki. Siinä kuolemaa odotellessani pystyin vitsailemaan, että täällä aloitetaan hoito ennen hyppyä, Hirviniemi kommentoi Annalle.

 - Näin, miten edellisen hyppääjän köysi irrotettiin korista, mutta en nähnyt, kiinnitettiinkö omani korin pohjaan. Hoin koko nousun ajan:"Onko köysi kiinni?".

Näyttelijä ei voinut kuitenkaan enää perääntyä ja 130 metrin pudotus kohti asfalttikenttää alkoi. Benji-hyppy oli kuvattu hyvin ja hyppyä katsoessa tuntuu melkein, kuin itse olisi korkeuksissa mukana.

Lähde: Anna

 

Aku Hirviniemi tähdittää myös uutta viihdeohjelma Possea. Katso Akun haastattelu ohjelmasta täältä.

Kilpailut

Uusimmat