Apulannan tuore kappale julki - kuuntele sanoituskilpailun voittaja täältä

17.07.2015 12:38 - Emma Ylistalo

Apulannan uusi kappale Tivoli syntyi sanoituskilpailun tuotoksena.

Iskelmäfestivaalillakin esiintynyt Apulanta on julkaissut uuden kappaleen. Kappaleen on sanoittanut 22-vuotias Jami Salminen, joka voitti Apulannan ja Veikkauksen järjestämän sanoituskisan. Bändin uusi kappale kantaa nimeä Tivoli ja sen on säveltänyt bändin keulahahmo Toni Wirtanen.

Kilpailuun osallistui yhteensä yli tuhat sanoitusta.

- Valinta ei ollut helppo, sillä emme osanneet odottaa näin runsasta osallistujamäärää. Joukossa oli paljon tekstejä jotka ansaitsisivat tulla levytetyksi, yhtyeen rumpali Sipe Santapukki kertoi.

- En tiedä kertooko se meidän yhtyeestä vai jengin nykytilasta, mutta tekstit olivat pääpiirteittäin melko synkkiä. Jos ei muuta, niin ainakin täytyy toivoa, että kisalla oli terapeuttinen vaikutus, Santapukki kommentoi kilpailuun tulleita sanoituksia.

Kuuntele alta Apulannan uusi kappale.

 

Iskelmäfestivaalilla esiintyminen oli mieluinen saavutus Toni Wirtaselle. Lue uutinen täältä.

Kilpailut

Uusimmat