Asiantuntija ennustaa: Autoseksi tulee lisääntymään

06.05.2016 10:03 - Iiro Myllymäki

Itseohjautuvien autojen yleistyessä kuski ehtii keskittyä muunlaisiin asioihin autolla ajaessaan.

Autojen automatisoitumisen uskotaan etenevän nopeasti. BI Intelligencen raportin arvion mukaan vuonna 2020 itseohjautuvia autoja olisi liikenteessä jo kymmenen miljoonaa. Kehityksellä saattaa olla yllättäviäkin vaikutuksia.

Kanadalainen automaattisten liikennevälineiden asiantuntija Barrie Kirk ennustaa, että itseohjautuvien autojen myötä lemmenleikkejä aletaan harrastaa entistä enemmän autossa. Autoseksillä voi olla vaarallisiakin vaikutuksia, sillä itseohjautuvallakin autolla ajaminen vaatii kuljettajan tarkkaavaisuutta.

- Seksi on yksi niistä lukuisista asioista, jotka estävät kuljettajan nopean reagoinnin silloin, kun tietokone käskee ihmistä ottamaan vastuun ajamisesta, Kirk sanoo.

 

Kanadalaisviranomaiset ovat huolissaan autoilijoiden tarkkaavaisuudesta automatisoiduissa autoissa.

”Ajajilla on tapana yliarvioida itseohjautuvuuden toimivuutta, ja he luonnollisesti kääntävät huomionsa pois liikenteestä kytkiessään autopilotin päälle”, lukee aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä valmistelevien viranomaisten raportissa.

Lähteet: CBC, Business Insider

Kilpailut

Uusimmat