Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen yritystukea kuusi miljoonaa

16.02.2015 11:02 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myönsi viime vuoden heinä- joulukuussa yritystukea Pohjois-Pohjanmaalle hieman yli kolme miljoonaa euroa. Myönteisiä tukipäätöksiä tehtiin kaikkiaan 32. Suurimmat tuensaajat olivat Oulun kaupunki ja Verkotan Oy. Oulun kaupungin BusinessOulu-liikelaitoksen Startup 2.0 -hankkeelle myönnettiin toimintaympäristön kehittämisavustusta 455 000 euroa. Hankkeen tavoitteena on aktivoida muutostilanteessa olevia henkilöitä, esimerkiksi ICT- tai muiden toimialojen vapaaksi jääneitä osaajia, oppilaitoksista ja korkeakouluista vasta valmistuneita nuoria yrittäjyyteen ja työllistymiseen olemassa oleviin yrityksiin. Kainuuseen ELY-keskus myönsi yritystukia niinikään hieman yli kolme miljoonaa euroa.

Kilpailut

Uusimmat