Erja Häkkinen Annalle: "Terapiasta oli apua avioerossa"

20.11.2015 09:58 - Anna Hopi

Erja Häkkinen oli vuosia Mika Häkkisen formulavaimo, ja eli miehensä työn ehdoilla. Kun ero tuli, saapui vapaus, mutta uudenlaisen elämän aloittaminen ei ollutkaan helppoa.

Julkisuus sotki asiaa monella tavalla. Erja Häkkinen koki kodin ympärillä vaanivat paparazzit ahdistavaksi. Tuntemattomatkin ihmiset halusivat selityksen erolle, jolle ei voinut mitään. Ero iski raskaasti tuolloin kahdeksanvuotiaaseen Hugo-esikoispoikaan - pikkusisko Aina oli kolmevuotias, eikä aivan ymmärtänyt.

Poika itki yöllä sitä, miksei isä voi tulla takaisin. Hän ei alussa ymmärtänyt, ettei isä katoa elämästä, vaikka asuukin muualla.

- Menimme Hugon kanssa terapiaan. Ensimmäisellä käyntikerralla juttelimme asioista yhdessä, mutta sen jälkeen Hugo sai jatkaa keskustelua häntä vaivaavista asioista kahden kesken terapeutin kanssa, kertoi Erja Häkkinen.

Häkkisen mielestä oli tärkeää, että vaikealla hetkellä pojan ei tarvinnut terapeutilla miettiä, miltä isästä tai äidistä tuntui ja hän sai kokea tunteensa vapaasti.

- On harmillista, että terapiaan liittyy vielä paljon ennakkoluuloja. Apua ei uskalleta hakea tai terapiassa käyntiä salaillaan. Ainakin meidän perheessämme terapiasta oli apua.

 

Lähde: Anna.

Kilpailut

Uusimmat