Hyvän suhteen peruspilarit listattiin - Löytyvätkö ne sinun ihmissuhteistasi?

24.07.2015 07:24 - Emma Ylistalo

Ihmissuhteiden tärkeimmät asiat kannattaa muistaa niin parisuihteessa kuin ystävyyssuhteissakin.

Hyvän ihmissuhteen saamiseksi, meidän täytyy nähdä vaivaa ja rakentaa se. Aivan kuin rakennamme vaikka kotitalomme.

Kaikki suhteet ovat erilaisia, mutta nämä neljä asiaa tukevat parisuhdetta ja niitä kannattaa käyttää myös ystävyyssuhteiden vahvistamiseen.

1. Tyytyväisimmät suhteet perustuvat yhteisille arvoille

Menemme naimisiin sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa haluamme vanheta yhdessä. Siksi on hyvä jos suhteessa on yhteisiä tavoitteita. Arvosi kuitenkin määrittelevät sen, miten pyrit tavoitteitasi kohti.

Se, miten suhtaudut esimerkiksi rahaan, uskontoon tai sukupuolirooleihin on tärkeää ja jos kumppanisi ei jaa näitä samoja mielipiteitä, se voi olla vaikeaa. Toki voitte silti vanheta yhdessä. Mutta muista, että liian monet kompromissit matkalla kohti tavoitteitasi, vievät pohjan päämäärältäsi.

Myös kestävät ystävyyssuhteet on helpompi rakentaa, jos niissä ollaan yhtä mieltä tärkeistä asioista.

2. Suhteet, joissa tuetaan toista ovat arvokkaita

Ihmiset huomaavat asiat, jotka ovat sinulle tärkeitä sen perusteella, mihin käytät aikasi. Toisen puolesta on helppo tehdä jokin asia kerran. Mutta ne asiat, joilla haluat ilahduttaa toista päivästä toiseen, ovat ne, joilla on väliä.

Suhteesi kasvaa vahvemmaksi joka kerta, kun käytät aikaasi mukavan viestin kirjoittamiseen toiselle tai tarjoudut kuuntelemaan huolia. Mitä enemmän tarjoat omaa apuasi, sitä todennäköisemmin saat itsekin apua, kun sitä tarvitset.

Vaikka antaminen on tärkeää parisuhteessa, niin on myös saaminen. Suhde toimii parhaiten, kun molemmat antavat oman panoksensa siihen. Näytä siis jo tänään arvostuksesi puolisollesi tai ystävällesi.

3. Hyvät suhteet auttavat sinua lähestymään unelmiasi

Mitä tavoittelet elämässäsi? Kuka auttaa sinua eteenpäin unelmissasi? Apu, jota saat matkalla kohti unelmiasi tulee monelta taholta. Se voi tulla mentoreilta, opettajilta tai pomoilta.

Sellaiset suhteet, joissa toista inspiroidaan ja haastetaan, ovat syvimpiä. Mutta ammentaaksesi niistä, sinun täytyy ottaa haasteet vastaan ja hyväksyä niistä tuleva vastuu. Mieti myös, kuinka voit auttaa puolisoasi tai ystäviäsi eteenpäin heidän unelmissaan.

4. Syventääksesi suhdetta, panosta siihen

Kun teet asunnostasi persoonallisen ja täytät sen sinulle tärkeillä asioilla, se alkaa tuntua entistä enemmän kodilta. Mitä enemmän panostat siihen, sitä enemmän se tuntuu kodilta. Sama lähestymistapa auttaa rakentamaan hyvän ihmissuhteen, kunhan se toimii näin kumpaankin suuntaan.

Näyttämällä arvostavasi toista, rakennat luottamusta. Se on kaikista tärkein osa hyvää suhdetta. Muista siis osoittaa arvostuksesi kerta toisensa jälkeen lähimmillesi luottamuksellisen suhteen parantamiseksi.

 

Lähde: Your Tango


Suhteessa kannattaa muistaa olla avoin. Lue täältä, mitkä asiat kannattaa ainakin jakaa kumppaninsa kanssa.

Kilpailut

Uusimmat