IL: Anu Saagimin menestys aiheutti kateutta - näin reagoi

30.10.2015 10:32 - Reija Saarinen

Anu Saagim on suututtanut monet räväkillä kommenteillaan, mutta hänellä on ollut syytäkin rakentaa panssari.

Anu Saagim on menestynyt liikenainen, joka on luonut uraa myös mallina. Suomessa hänet tunnetaan ehkä parhaiten suunnittelija Ristomatti Ratian puolisona. Vuosien saatossa Saagim on saanut suomalaisnaiset hermostumaan hyvinkin kärkkäillä kommenteilla muun muassa suomalaisten ulkonäköä koskien, mutta millainen nainen hän todella on?

Saagim aloitti mallintyöt jo nuorena. Suosio ja suuri palkkapussi saivat aikaan kateutta niin ystävissä kuin opettajissakin.

- Minä kasvatin itselleni panssarin, jonka läpi on vaikea päästä. Oli skandaali Neuvostoliitossa saada korkeita kuvauspalkkioita, kun kaikkien piti muka olla samanarvoisia, Saagim kertoo Iltalehden haastattelussa.

Saagim on menestynyt myös liike-elämässä ja se on yllättänyt monet.

- Menestys tuli itsellekin yllätyksenä. Myös esimiehenä olen saanut paljon kiitosta alaisiltani.

Mutta ei rohkean ja menestyneen naisen elämä ei kuitenkaan ole aina yhtä juhlaa. Myös hänellä on huonot hetkensä.

- Kyläl minullakin on yksinäiset ja surulliset hetkeni. Kun olen juonut liikaa shampanjaa ja ystävät ovat lähteneet, hän naurahtaa.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat