IS: Samuli Edelmann huolestutti aikanaan äitinsä: "Hän on onnen poika"

28.10.2014 10:07 - Anna Hopi

Vain elämää -sarjassa nähdyn Samuli Edelmannin äiti kertoi huolehtineensa tähdestä villeinä vuosina. Hän on kuitenkin ylpeä siitä, miten Edelmann on ryhdistäytynyt ja korjannut elämänsä.  

- Luotan siihen, että nyt asiat ovat hyvin. Ajattelen, että hän on onnen poika, Edelmannin äiti ja näyttelijä Marja-Leena Koukisanoo Ilta-Sanomien printtiversiossa.

Samuli Edelmannilla meni lujaa 90-luvulla ja siihen liittyi julkisuuden lisäksi vahvasti myös alkoholi. Hän kertoi eilisessä Vain elämää -ohjelmassakin olleensa raittiina jo 14 vuotta. Äidille ei ollut helppoa seurata oman poikansa toimintaa aikoinaan.

- Enkä sitä sivusta seurannutkaan, kyllä siinä on aika keskellä ollut kaikkea. Eikä se tietenkään ole ollut mukavaa. Siinä oli kauheasti kaikenlaista pyöritystä, mutta hirveän hienosti hän on lähtenyt korjaamaan asioita ja selviämään, Kouki kertoo.

Vuosien saatossa äidin huoli on väistynyt ja erityisesti Kouki iloitsee tavasta, jolla Edelmann on isänä lapsilleen, pian 10-vuotiaalle Ilmarille ja 14-vuotiaalle Venlalle.

- Hän pitää perheestään todella hyvää huolta ja paneutuu perheeseensä sellaisella tavalla, jota pidän arvokkaana, Kouki jatkaa.

Lähde: Ilta-Sanomat



Samuli Edelmann kommentoi uuden Mahdollisuus-levynsä kappaleita Iskelmälle. Lue täältä.

Kilpailut

Uusimmat