Jannan kevään keikat julkaistiin - katso päivämäärät täältä

23.01.2015 19:20 - Anna Hopi

Poplaulaja Janna on menestynyt erinomaisesti omaa nimeään kantavalla albumilla. Tähti nähdään keväällä keikoilla ympäri Suomea.

Kesäkuun 2014 alussa ilmestynyt Janna-albumi nousi heti julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Albumin ovat tuottaneet Henkka Lanz/MGI ja Simo Reunamäki. Janna nousi levyllä Suomen naisartistien kärkeen.

Yleisö nauttii keikoilla Sä et ole hullu, Läpinäkyvä jaTytöt lähtee tanssimaan -kappaleista.

-Odotettavissa on hyvää tunnelmaa. Mulla on huikea bändi, taitavia soittajia. Paljonkin duunia ollaan tehty livesovitusten eteen. Samat biisit kuin levyllä, mutta uusia sovituksia on keikoille luvassa, kertoi Janna.

- Englanninkielisiä kappaleitani emme ole vetäneet nykyisessä setissä, ne eivät sovi sinne niin hyvin.

Katso täältä Jannan keikkakalenteri.

Kilpailut

Uusimmat