Jari Sillanpää valmistautuu ennätyskonserttiin mielikuvaharjoitteilla

28.06.2015 15:14 - Anna Hopi

Kaikkein tärkeintä Siltsulle on keikalla läheinen tunnelma.  

Jari Sillanpään uran isoin konsertti tullaan näkemään 16. elokuuta Helsingin olympiastadionilla. Kyseinen konsertti on uniikki kokonaisuus, jota ei tulla todennäköisesti näkemään enää koskaan uudestaan.

Miten valmistelut ovat tähän mennessä menneet?

- Kaikki perusjutut ovat kunnossa, mikä tuntuu hyvältä. Siellä tulee kuitenkin tapahtumaan tällaisia hetken improvisoituja juttuja. Se on myös mun juttu. Esiintyessä ei saa olla liian käsikirjoitettua, koska muuten se näkyy minusta ja siitä tulee vähän tylsää. Se voi olla ihan kiva keikka, mutta minun juttuni on kuitenkin heittäytyminen, kertoi Jari Sillanpää.

- En halua käsikirjoittaa liian tiukaksi. Tottakai on mukana tanssijoita ja graafista upeutta, jossa on pakko pysyä ruodusta. Suurin osa pitää olla minun tyylistä hetkessä elämistä ja läsnäoloa. Se on valtava paikka, enkä tule näkemään kaikkia sieltä lavalta.

Sillanpää kertoi salaisen aseensa olympiastadionin keikoille.

- Minun täytyy tehdä sellaista mielikuvaharjoittelua, että saisi stadionille luotua sellaisen läheisen tunnelman. Mun ei tarvitse huutaa siellä kovaa, koska tekniikka kantaa. Voin vaikka kuiskata siellä lavalla, ja kaikki kuulevat stadionin perällekin asti.

- Minun täytyy saattaa itseäni henkiseen flow-tilaan. Ei missään tapauksessa hirvitä, odotan sitä keikkaa jännityksellä!

Kilpailut

Uusimmat