Järkeväksi emännäksi vai rikkaisiin naimisiin? Vanhan ajan horoskooppi kertoo tulevaisuutesi

15.05.2015 15:41 - Anna Hopi

Arkistojen kätköistä on löytynyt vanhan ajan horoskooppi 1900-luvun alusta, joka kertoo millainen naisen elämästä tulee.

Tammikuussa syntyneestä tytöstä tulee järkevä emäntä, joka välistä on hieman synkkämielinen, mutta hiljainen luonteeltaan.

Tytöstä, joka on helmikuussa syntynyt, tulee kärsivällinen ja täysilempinen aviovaimo ja hellä äiti.

Maaliskuussa syntynyt tyttö on kevytmielinen ja sitäpaitsi riitainen.

Huhtikuun tyttö on epävakainen, oikkuja täynnä ja huonopäinen, mutta useinkin hyvin kaunis.

Toukokuussa syntynyt tyttö on kaunis ja tulee tavallisesti onnelliseksi.

Kesäkuussa syntyneet tytöt ovat luonteeltaan kiivaat, menevät aikaisin naimisiin ja ottavat elämän keveältä kannalta.

Tyttö, joka heinäkuussa maailmaan tulee, on tavallisesti kaunis, mutta näyttää usein nyreältä.

Elokuun tyttö on rakastava ja käytännöllinen sekä pääsee tavallisesti rikkaisiin naimisiin.

Tyttö, joka syntyy syyskuussa, voi kiittää onneaan, sillä hänestä tulee ajatteleva ja seurustelusta pitävä nainen, jota kaikki rakastavat.

Lokakuun tyttö on kaunis ja kiemaileva ja tulee usein onnettomaksi.

Marraskuun tyttö on sitävastoin ystävällinen, kohtelias ja luonteeltaan hiljainen.

Joulukuussa syntynyt tyttö on kaunis, mutta rakastaa huvitusta ja on sen tähden tuhlaavainen.

Horoskooppi on alun perin sanomalehti Pohjois-Savossa nrossa 74 vuonna 1905. Juttu julkaistiin uudestaan Juhan suku -blogissa.

Lähde: Juhan suku -blogi.

 

 

Lue myös: Lappilainen horoskooppi kertoo myös palasia tulevaisuudestasi - luota sen suorasanaiseen viestiin!

Kilpailut

Uusimmat