Jorma Kääriäinen: Kaipaan Kari Tapiota

26.08.2015 11:27 - Anna Hopi

Kääriäinen huomaa välillä olevansa soittamassa rakkaalle Klabbi-ystävälle, kunnes muistaa, että tämä onkin poissa.

- Monta kertaa on huomannut sen, että kun istuskelee ja on rauhoittunut paikalleen, että nyt pitääkin soittaa Klabbille. Ei perkule, ei se onnistukaan. Soitankin sitten Topille - ei sekään käy! Mietin, että soitan faijalle, eiku himputti...kertoi Jorma Kääriäinen Iskelmälle.

- Nämä ihmiset ovat koko ajan läsnä kaikessa. Enkä tarkoita mitään kaunistelua. He eivät ole pois, vaikka he ovatkin poissa. Se on vaikea selittää.

Kääriäinen laulaa Topi Sorsakoskesta ja Kari Tapiosta uudella Suuri yksinäinen -kappaleellaan.

54-vuotias Kääriäinen on kiitollinen siitä, mitä elämä on hänelle antanut.

- Minulla on ollut äärettömän hyvä onni saada kaikki se, mitä olen toivonut. On minulla vielä toteutumattomiakin unelmia. Olen esimerkiksi saanut olla läheisissä tekemisissä niiden ihmisten kanssa, jotka tunsivat Elviksen todella hyvin. Oppia tuntemaan hänestä sellaisia asioita, jotka eivät ole julkisuudessa olevaa tietoa.

Kilpailut

Uusimmat