Katsoitko kelloa ja tajusit nähneesi saman ajan ennenkin? Katso, mitä "enkelinumerot" merkitsevät

03.05.2016 09:31 - Senni Loikala

Enkelinumerot ovat arjessasi toistuvia samoja numerosarjoja.

Monet lukevat horoskooppeja tai katsovat, mitä kämmenten viivat voisivat kertoa omasta elämästä. Toiset kokeilevat Tarot-kortteja, kun taas jotkut hämmästelevät mentalistien temppuja televisiosta.

Enkelinumeroista kaikki eivät ole vieläkään kuulleet, vaikka ne eivät ole uusi keksintö. Kysymys on numerosarjoista, joihin törmäät tavallista useammin. Saatat nähdä samat numerot usein vilkaistessasi kelloon tai tienvarsimainokseen, katsoessasi televisiota tai lukiessasi lehteä.

Little Things -sivusto kokosi yhteen tietoa siitä, millaisia merkityksiä yleisimmillä enkelinumeroilla on. Katso alta, oletko törmännyt useasti johonkin alla olevaan numerosarjaan, ja mitä hyvää se tarkoittaa Little Things -sivuston kertomien enkelitulkintojen mukaan. Muista, että tulkinnat saa ehdottomasti lukea myös pilke silmäkulmassa!

111

Tämä numero voi putkahtaa elämääsi monestakin eri syystä. Yleensä se kuitenkin tarkoittaa, että sinun kannattaisi keskittyä itseesi ja omiin ajatuksiisi entistä vahvemmin. Pysy positiivisena, ja heitä turhat epäilykset, huolet ja pelot romukoppaan.

222

Tämä numero yhdistyy luottamukseen ja asioissa edistymiseen. Se voi myös tarkoittaa, että kaipaat elämääsi tasapainoa. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka tukevat sinua ja uskovat sinuun ja taitoihisi.

333

Tämä numero viittaa mielen, kehon ja sielun kokonaisuuteen. Se voi tarkoittaa, että sinun kannattaa vahvistaa niiden välistä vuorovaikutusta. Muista panostaa jokaiseen osa-alueeseen ja antaa niille aikaa tasavertaisesti.

444

Tämä numero viittaa neljään elementtiin eli tuleen, veteen, maahan ja ilmaan. Ne vaikuttavat elämääsi vahvasti, mutta vaikutukset ovat positiivisia. Jos olet saanut paljon asioita valmiina, kannattaa sinun silti muistaa arvostaa muita ihmisiä ja ympäristöäsi. Sinun kannattaa viettää aikaa läheistesi kanssa.

555

Tämä numero tarkoittaa, että elämässäsi saattaa tapahtua suuria muutoksia lähitulevaisuudessa. Siihen ei kuitenkaan varautua pelokkain mielin, sillä olet todennäköisesti kaivannut jotakin muutosta elämääsi. Näin ollen kyseinen numero voi tarkoittaa, että tulet pian saavuttamaan kauan odottamiasi asioita.

 

666

”Pedon lukuna” tunnettu 666 ei tarkoita mitään pahaa tai pelottavaa enkelinumerona tulkittuna. Se tarkoittaa kuitenkin, että sinun voisi olla hyvä keskittyä enemmän henkiseen puoleesi. Anna aikaa omille ajatuksillesi ja itsellesi. Sen sijaan, että menisit shoppailemaan, voisit mennä luontoon rauhoittavalle kävelylle.

777

Tämä luku viittaa siihen, että saat valtavasti positiivista ja vahvaa energiaa. Maailma syleilee sinua, eikä sinun kannata pelätä liikaa pahoja asioita. Kyseinen numero viittaa enkelitulkinnoissa siihen, että sinulla olisi enkeleitä suojanasi. Numeron positiivisuus voi merkitä myös sitä, että olet saavuttanut menestyvän aseman elämässäsi.

888

Tämä numero viittaa siihen, että jokin asia elämässäsi on tulossa päätökseensä. Se voi tarkoittaa, että jokin myrkyllinen ihmissuhde jää lopulta taaksesi tai löydät uuden työpaikan. Numeroa ei kannata pelästyä, sillä se symboloi päättymisen lisäksi myös uusia, ihania alkuja.

999

Tämä on kenties kaikista harvinaisin enkelinumero. Jos törmäät kyseiseen lukuun usein, tarkoittaa se enkelitulkinnan mukaan sitä, että sinun kannattaisi saattaa päätökseen keskeneräiset asiat. Keskity tärkeisiin asioihin. Unohda tekosyyt ja päästä irti huolista, ja ryhdy tuumasta toimeen.

1111

Tämä numero tarkoittaa, että sinun kannattaa keskittyä omaan itseesi entistä vahvemmin. Kuuntele itseäsi, ja mitä todella tahdot elämältä. Joskus kyseinen luku voi tarkoittaa, että kaipaat enemmän aikaa myös henkiselle mietiskelylle. Samalla on kuitenkin tärkeää, että huomioit yhä läheistesi tarpeet.

1212

Tämä numero kannustaa siihen, että päästäisit irti peloistasi ja häiritsevistä ajattelumalleistasi. Ahdistavien ajatusten sijaan sinun kannattaa keskittyä toteuttamaan itseäsi. Kyseinen luku kehottaa enkelitulkinnan mukaan siihen, että pysyisit positiivisena ja käyttäisit lahjakkuuttasi ja taitojasi itsesi ja muiden hyväksi.

Lähde: Little Things

Kilpailut

Uusimmat