Kiirehdittiinkö Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa hääyöhön? Pappi Kari Kanala vastaa

22.01.2015 19:52 - Anna Hopi

Vuodenalun kohutuin sarja on Ensitreffit alttarilla, jossa kolme pariskuntaa menee etukäteen toisiaan tuntematta suoraan naimisiin. Pappi Kari Kanala tutustui pareihin ja valitsi asiantuntijatiimin kanssa eniten yhteensopivat parit, jotka päätyivät ohjelmassa naimisiin.  

Tiimi valitsi melko yksimielisesti Pian ja Jussin, Ollin ja Miian ja Esan ja Violan unelmapareiksi, joilla olisi muita parempi mahdollisuus löytää kipinä suhteeseensa. Kaikki osallistujat olivat sinkkuja, jotka etsivät sitä oikeaa tositarkoituksella ja vakava suhde mielessään.

Mikä pareissa vakuutti eniten asiantuntijoiden tiimin?

- Me oltiin ensin tehty omat valinnat ja keskusteltiin niistä. Huomasimme, että samanlaiset asiat vaikuttivat. On hyvä, ettei henkilö ole liian lähellä pitkiä suhteita, ja on vapaa niistä. He ovat tolkun ihmisiä, jotka lähtivät mukaan tosissaan. Mulla tärkeetä oli se, että arvot kohtasivat, kertoi Kari Kanala.

- Syvähaastatteluissa alkoi palaset loksahdella kohdalleen. Haemme niitä arvoja toisesta ihmisestä, joita meillä on itsellämme. Haemme peilikuvaa itsellemme ja se on hyvä. Toisen ihmisen kautta on hyvä nähdä myös ikkuna uuteen maailmaan. Tän tyyppistä tunnetta oli näissä pariskunnissa.

Kanala ei puhuisi järjestetystä vaan sovitusta avioliitosta, koska parit ovat itse saaneet vaikuttaa tulevan puolisonsa ominaisuuksiin.

Miten rakkaus syntyy?

- Ihmiset puhuvat eri käsitteistä. Rakkaus on rakastamista, toisen sietämistä arjessa. Se, että homma toimii siellä, on avain. Arjessa rakkaus osoitetaan todeksi sanoin ja teoin. Ihastumisesta taisi Kari Kiianmaa sanoa, että jos sitä ei tule muutaman kuukauden aikana, niin se voi olla hankalaa. On paljon suhteita, jotka on lähteneet ystävyydestä liikkeelle. Sitten ollaan huomattu, että tässä onkin enemmän. Niihin vaikuttaa omat kokemukset - rakastuuko rakastumisen tunteeseen?

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa pari ei ehtinyt liiemmin tutustua toisiinsa ennen liittoa ja hääyötä. Mentiinkö suhteeseen väärässä järjestyksessä?

- Hyvä kysymys. Siitä lähdetään rakentamaan henkistä yhteyttä ensin ja avaimena on juttelu. Ne rakentavat arkea omaan suuntaan. Intiimiys tulee omalla ajallaan, eikä se voi tulla pakotettuna. Meillä on aika paljon odotuksia häihin ja hääyöhön, ja olen verrannut sitä tähän Hollywood-ajatukseen, että lopussa prinssi saa prinsessansa, pohti pappi.

- Mulle häät on alku, josta koko arjen uudelleenrakentuminen voi lähteä. Kun toiselle sanotaan tahdon, sen voi sanoa vain se, joka on vapaa ja haluaa sitoutua. Intiimiys tulee omalla painollaan. Sarja on tehty hyvällä maulla, siitä tykkään. Sinkkuja on kohdeltu kunnioittavasti ja se oli hyvä syy lähteä mukaan.

 

Kilpailut

Uusimmat