Koira naposteli salaa isännän ruoan - hulvaton lopputulos!

31.03.2015 19:49 - Linda Arponen

Koiranomistajalla meni hermot, kun koira oli syönyt salaa hänen ruokansa. Otuksessa oli kuitenkin enemmän vastusta isännälle kuin tämä arvasikaan.

Ei ole mikään uutinen, että koirat saattavat syödä jotakin sellaista, jota niiden ei kuuluisi.

Tuoreella YouTube-videolla pääsemme näkemään tilanteen, jossa erään perheen koira on jäänyt kiinni varastettuaan omistajansa ruoan.

Perheen isä alkaa tämän huomattuaan moittia husky-koiraa kovin sanoin, mutta yllättäen koira ei tyydykään vain häpeämään. Lopputuloksena isä ja koira huutavat päällekkäin toisilleen, mutta kuitenkin siihen sävyyn, että ulkopuolisen on vaikea pidätellä nauruaan.

Katso huvittava video alta.

 

Pariskunta halusi hemmotella koiraansa ja kohteli tätä kuin vastasyntynyttä. Katso hauskat kuvat täältä.

Kilpailut

Uusimmat