Krista Kosonen tähdittää Kätilö-elokuvaa - traileri ensiesityksessä vain Iskelmällä!

22.05.2015 06:00 - Anna Hopi

Viime kesänä Lapissa, Pohjois-Norjassa, Liettuassa ja Etelä-Suomessa kuvatun Kätilö-elokuvan on ohjannut Antti J. Jokinen.

Kaunis, Lapin sodan aikoihin sijoittuva rakkaustarina tulee ensi-iltaan 4. syyskuuta 2015. Kätilön päärooleissa näyttelevät Krista Kosonen, Lauri Tilkanen, Tommi Korpela ja Pirkka-Pekka Petelius. Merkittävissä rooleissa elokuvassa nähdään myös Elina Knihtilä, Leea Klemola, Seppo Pääkkönen ja Johannes Brotherus.

- Halusin tehdä elokuvan, joka yhdistäisi Suomen koko Euroopan historiaan. Kätilö on rakkauselokuva, mutta se on myös historiallinen peilaus Suomen ja natsi-Saksan yhteistyöstä ennen Lapin sotaa. Nyt Cannesin jälkeen voin todeta, että aihe kiinnostaa myös ulkomaillakin, kertoi ohjaaja Antti J. Jokinen.



Kätilö-elokuva perustuu Katja Ketun palkittuun, samannimiseen menestysromaaniin. Antti J. Jokinen on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Katja Ketun kanssa. Solar Filmsin elokuvan tuottavat Markus Selin ja Jukka Helle. Elokuvan levittää Nordisk Film.

Antti J. Jokinen on ohjannut Sofi Oksasen Puhdistus-romaaniin perustuvan samannimisen elokuvan, joka valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Puhdistus oli eniten Jussi-palkintoja voittanut elokuva vuonna 2013. Jokinen on ohjannut lisäksi The Resident -elokuvan, jonka pääosaa tähdittää Hilary Swank. Hän on työskennellyt myös musiikkivideo-ohjaajana ja ohjannut lukuisia videoita useille maailmantähdille, kuten Celine Dionille, Anastacialle, Kornille, Kelly Clarksonille, Shania Twainille, Nightwishille, Westlifelle ja Wyclef Jeanille.

Katso Jokisen Kätilö-elokuvan juliste alta.

Kilpailut

Uusimmat