Kuinka nopeasti mies tunnustaa rakkautensa? Tutkimuksen tulos häkellyttää

12.04.2015 11:42 - Eeva Rajala

Miehet puhuvat yllättävän nopeasti rakkaudesta tapailuvaiheessa.

Daily Mail-lehti kertoo brittiläisen seksivälinevalmistaja LoveHoneyn teettämästä kyselystä, johon osallistui 2 225 brittinaista ja -miestä. Kyselyssä selvitettiin muun muassa, milloin naiset ovat valmiita seksiin uuden ihastuksen kanssa ja kuinka nopeasti nainen on valmis sanomaan 'rakastan sinua'.

Kyselytulosten mukaan naisista 32 prosenttia odottaa viidensiin treffeihin eli noin kolme viikkoa ennen kuin harrastavat seksiä uuden kumppanin kanssa.

Suudellaan, muttei vielä rakasteta

Kyselystä selvisi, että vain 15 prosenttia naisista olisi valmis petipuuhiin heti ensimmäisten treffien jälkeen. Sen sijaan miehistä 26 prosenttia olisi valmis seksitouhuihin jo ensimmäisillä treffeillä. Toisilla treffeillä sänkyyn menisi 13 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä.

Suutelemiseen ollaan sen sijaan valmiimpia heti ensimmäisillä treffeillä. Ensimmäisten treffien suutelusessioon oli valmiita peräti 72 vastaajista.

Vastauksissa yllättää muun muassa se, että miehet näyttävät olevan romanttisempia kuin naiset. Neljäsosa miehistä kertoi ottaneensa rakkaus-sanan esille ensimmäisenä seurustelukuukautena. Naisista saman teki vain 16 prosenttia. Naisten vastauksista käy ilmi, että he haluavat odottaa neljänteen seurustelukuukauteen saakka ennen kuin alkavat puhua rakkaudesta toista kohtaan.

Miehet valmiimpia myös sitoutumaan

Miehet ovat myös nopeammin valmiita esittelemään uuden kumppanin vanhemmilleen, yleensä noin kahdeksannen treffin kohdilla. Naiset eivät kuitenkaan ole yhtä nopeasti valmiina näkemään uuden kumppanin vanhempia. Vain 27 prosenttia naisista on valmis tähän miehen aikatauluun.

Kyselytulosten mukaan miehet vaihtavat myös naisia nopeammin Facebookin suhdestatuksensa seurustelee-muotoon. Näyttää siis siltä, että naiset ovat varovaisempia niin seksi- kuin muissa parisuhdejutuissa.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat