Lasten kasvattamisen peruspilarit - välitä nämä 4 arvoa lapsillesi

07.07.2015 16:02 - Emma Ylistalo

Vanhemmuus ei aina ole helppoa, mutta näitä pieniä asioita ei tulisi jättää huomiotta.

Vanhemmuus on luultavasti isoin ja haastavin asia, jonka kohtaat elämässäsi. Sinun tehtäväsi on huolehtia, että lapsistasi kasvaa tunnollisia, luotettavia ja kilttejä.

Vanhemmuus ja lasten kasvattaminen ei ole helppoa ja aina sitä ei jaksa tehdä oppien mukaisesti. Vaikka välillä luistaisitkin periaatteistasi helpomman arjen saamiseksi, muista kuitenkin nämä kasvatuksen peruspilarit.

1. Puolusta yksilöllisyyttä

Ilman vahvaa itsetuntemusta lapsen on vaikea ymmärtää ja kunnioittaa toisten erilaisuuksia. Salli lapsesi olla erilainen verrattuna muihin lapsiin - ja sinuun itseesi. Vaikka sinä pitäisit erityisesti urheilusta, lapsesi saattaa nauttia tieteestä ja matematiikasta. Ja vaikka vanhin lapsista harrastaa jalkapalloa, ei nuorempien tarvitse innostua samasta.

Auta jokaista lasta näkemään, mitä hänellä itsellään on tarjota. Näytä lapsillesi myös mitä kaikkea ainutkertaista jokainen sukulainen tuo hänen elämäänsä. Lasten, jotka vertaavat itseään koko ajan muihin, on vaikea rakentaa suhdetta rakkaudelle ja luottamukselle.

2. Älä vertaile

Karsi haitallista vertailua löytämällä tapoja, jolla saat jokaisen lapsen tuntemaan itsensä arvostetuksi ja korosta juuri heidän osaamisiaan. Vaikka toinen lapsista saisikin parempia arvosanoja, toinen voi puolestaan olla luovempi. Vanhempana sinun tehtäväsi on auttaa lapsiasi löytämään itsensä. Vertailu ja suosikkien valitseminen aiheuttaa ainoastaan mielipahaa.


3. Kannusta uskollisuuteen

Ollaksesi lojaali veljellesi, sinun ei tarvitse sekoittaa itseäsi hänen ongelmiinsa. Uskollisuus tarkoittaa sitä, että sitoudut johonkin yhteiseen ja lastesi kanssa tämä yhteinen asia on perheenne.

Rohkaise kauniisiin sanoihin ja tekoihin. Älä hyväksy julmaa puhetta, varsinkin jos se kohdistuu perheesi jäseniin. Opeta lapsesi jakamaan ilon hetkiä yhdessä ja myös tukemaan toisiaan menetyksen hetkellä. Auta heitä ymmärtämään perheen merkitys ja tuntemaan siitä tuleva voima.

4. Luo uusia mahdollisuuksia siteiden vahvistamiseksi

Kukapa ei rakastaisi mahtavaa perheseikkailua? Vuosittainen perheloma on loistava tapa sitoutua ja tulla tiiviimmäksi perheeksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sitoutuminen tapahtuu myös pienissä hetkissä. Yritä syödä päivällinen yhdessä perheen kanssa niin usein kuin mahdollista. Vie lapsiasi tutustumaan toistensa harrastuksiin. Tee uusia perinteitä kun lomailette.

Lapsi voi ainoastaan rakastaa ja kunnioittaa ihmistä, jonka hän tuntee. Tarjoa lapsillesi mahdollisuuksia viettää aikaa toistensa kanssa. Ja muista, että pienilläkin asioilla on merkitystä.

Lähde: Family Share

Jokainen lapsi on omalla tavallaan lahjakas. Lue täältä mikä on sinun lapsesi lahjakkuus.

Kilpailut

Uusimmat