Me Naiset: Milana Misic sairasti lapsena erikoista mielenhäiriötä - repi hiuksia päästään

26.01.2016 13:49 - Anna Hopi

Error - Mielen häiriöitä -teoksessa laulaja Milana Misic kertoo lapsuutensa hämmentävästä tavasta.

45-vuotias laulaja ja optikko Milana Misic on yksi 15 haastateltavasta helmikuussa ilmestyvässä Error - Mielen häiriöitä -kirjassa. Misic paljastaa teoksessa kärsineensä nuorena trikotillomaniasta eli karvojennyppimishäiriöstä.

- Minulla se ilmeni omien hiusteni repimisenä. Välillä kävin koulussakin kalju läntti päässäni, kertoo nainen teoksessa.

Häiriöön sairastuu usein stressaavassa tilanteessa elävä nuori tyttö. Laulaja Laila Kinnusen ja muusikko Milan Misicin tyttärellä Milanalla trikotillomania puhkesi 12-vuotiaana. Vaiva kesti noin puolitoista vuotta.
-  Tuohon aikaan asuin isovanhempieni luona, missä meno oli usein levotonta ja lapsuuteni olosuhteet olivat muutenkin aika epävakaat. Ympäristö, jossa elin aiheutti ongelmia nuorelle mielelleni. Muistan, miten revin hiuksiani, kun olin hermostuksissani tai peloissani ja yksin, kertoo Milana.
Naisen häiriö huomattiin jo koulussakin, ja hän irrottautui tavasta oman päätöksensä kautta.

Kilpailut

Uusimmat