Miehen yksipuolinen ruokavalio pöyristyttää: Syö vuoden pelkästään perunoita

03.02.2016 20:15 - Emma Ylistalo

Australialaismies pyrkii terveellisempään elämään uudella ruokavaliollaan.

Monet ovat vuoden vaihteessa tehneet lupauksia esimerkiksi terveellisemmästä ruokavaliosta tai liikunnan lisäämisestä. Australialainen Andrew Taylor on aloittanut tämän vuoden erikoisen tiukalla ruokavaliolla, jota hän suunnittelee noudattavansa vuoden läpi.

Taylor kertoo ruokavalionsa sisältävän 99 prosenttisesti perunoita. Ainoat lisukkeet perunoiden kanssa ovat ainoastaan jotkin mausteet, yrtit, kasvimaito ja kastikkeet. Toisinsanoen hän saa ainoastaan maistaa perunoita, jotta pystyy syömään niitä vuoden ympäri. Mitään öljyjä hänen ruokavalionsa ei sisällä.

- Viimeisin kahden vuoden aikana en ole ollut ollenkaan niin hyvässä kunnossa kuin olisin halunnut, Taylor kertoo julkaisemallaan videolla. 

- Pidän itseäni ruoka-addiktina. Jos sinulla on esimerkiksi huume- tai alkoholiriippuvuus, parasta mitä voit tehdä, on lopettaa niiden käytön. Valitettavasti samaa ei voi tehdä ruuan kanssa. Joten mietin, mitä muuta voisin tehdä. Voisin valita yhden ruuan ja pysyä siinä.

Tutkittuaan asiaa Taylor päätyi perunaan, sillä monet ihmiset ovat aikoinaan eläneet sillä. Hän haluaa myös näyttää, että pystyy elämään yksinkertaisesti ja halvasti ilman eläinkunnan tuotteita. Hän on myös perustanut haasteeseen liittyvän Facebook-sivun Spud Fit.

Taylor kertoo kuitenkin, ettei hänen tule pysytellä ruokavaliossaan väkisin, vaan aikoo tehdä sitä niin kauan kuin se on terveellistä fyysisesti ja henkisesti. Vaikka Taylor pitää ruokavaliotaan terveellisenä vaihtoehtona, ravitsemustieteilijä Joanna McMillan on kuitenkin eri mieltä. Hänen mukaansa ruokavaliosta jää puuttumaan monet terveelliset vitamiinit, rauta, rasvat ja antioksidantit.

 

 



Kilpailut

Uusimmat