Mikä sinnikkyys! Koululainen lenkkeili joka aamu vuoden ajan saadakseen koiran

14.08.2014 08:34 - Anna Hopi

Iskelmä on seurannut Otto-pojan tarinaa Twitteristä. Koululainen toivoi isältään koiraa, ja teki määrätietoisesti vuoden ajan, jotta unelma tulisi toteen.

9-vuotias Otto oppi vuoden aikana työn merkityksen. Antti-isällä oli selkeä ehto koiran hankinnalle.

- Hän sanoi, että jos kävelen vuoden sellaisia harjoituslenkkejä, niin saan koiran, kertoi Aamuklubin haastattelema nuori mies Iskelmälle.

Otto tarttui tarjoukseen. Hän kävi joka päivä lenkeillä. Isä raportoi tilanteen edistymisestä Twitterissä #aamulenkkisimulaatio-hashtagin alla. Poika yllätti vanhempansa sinnikkyydellään.

- Ei jaksanut sitä matkaa oikein kävellä. Juoksin koko ajan. Olin tosi iloinen, että yksi lenkki mennyt, kohta saan koiran. Laskin itse päässä.

Tammikuun lopussa isä antoi periksi. Kesäkuun lopussa Spike-koira tuli perheeseen.

- Tuntui ihanalta. Ei enää tarvitse kävellä yksin, ja on jotain, jota voi silittää.

Kuuntele Otto -pojan haastattelu kuvan alta.

 

Kilpailut

Uusimmat