Millaiseen perheeseen koira sopii lemmikiksi? Katso asiantuntijan vinkit

22.11.2014 10:00 - Anna Hopi

Koira on monen ihmisen läheinen ystävä ja perheenjäsen. Onko väliä millaisen koiran perheeseen ottaa?

Pelastetaan koirat ry auttaa niitä eläimiä, joita on syystä tai toisesta kohdeltu kaltoin. Aktiivilla Tanjalla on sylissään Romanian katukoira Nemo, joka löytyi roskakorista 1,5 vuotta sitten. Nainen adoptoi koiran kotiinsa.

- Me emme pelkästään tee adoptiotyötä Suomeen vaan teemme valistustyötä paikan päällä Romaniassa. Ollaan paikan päällä näyttämässä, että koiria voi kohdella myös hyvin, kertoi Tanja Voicen toimittajalle Rea Haveriselle.

Millaiseen perheeseen koira sopii lemmikiksi?

- Riippuu koirasta. Jotkut sopivat lapsille, toiset eivät. Kaikki eivät myöskään sovi toisen kissan tai koiran kaveriksi. Meillä on tosi pajon erilaisia koiria, pentuja ja vanhoja koiria. Joka lähtöön löytyy.

Tanjalla oli myös hyvä vinkki heille, jotka suunnittelevat koiran hankintaa. Koiralla ei ole kovin monimutkaiset tarpeet - ne on helppo täyttää.

- Eläin tarvitsee erittäin paljon rakkautta, hellyyttä. Etsimme heille pysyvää kotia.

Katso koko haastattelu videolta ylhäältä.

 

 

Suomessakin tehdään ihmeellisiä asioita vain koirien tähden. Kerroimme äskettäin Otto-pojasta, joka lenkkeili joka aamu vakuuttaakseen vanhempansa siitä, että todella halusi koiran. Lue juttu täältä.

Kilpailut

Uusimmat