Mitä miehet ja naiset tekevät jäädessään yksin kotiin?

03.06.2015 18:34 - Reija Saarinen

Yksin kotona oleminen on ihanaa laatuaikaa itselle. Sukupuolet käyttävät ajan haluamallaan tavalla ja erot ovat huomattavat!

Jokainen parisuhteessa oleva tietää, että toisinaan yksin ollessaan tulee touhuttua niitä "omia juttuja" eli asioita, joita ei välttämättä tee silloin kun oma rakas on kotona.

Women´s Health -lehti päätti selvittää miten naisten ja miesten aktiviteetit eroavat toisistaan ja kyselyn mukaan eroja on yllättävänkin paljon. Miehet muun muassa stalkkaavat sosiaalisesta mediasta entistä heilaansa tai masturboivat, paljon. Eräs kertoi myös laulavansa kappaleita kovaan ääneen.

Naiset sen sijaan nauttivat terveellisestä ruoasta, etsivät YouTubesta tanssivideoita tai kokeilevat jotain muuta ihmeellistä.

Mitä muuta kotona tehdään ja mitä oman kumppanin ei haluttaisi tekevän, ainakaan niin että itse näkee? Sen voit katsoa videolta.

Kilpailut

Uusimmat