Mitä sinulle on luvassa helmikuussa? Tarot-kortit kertovat horoskooppimerkkisi tulevaisuuden

01.02.2016 16:57 - Anna Hopi

Selvännäkijä Pirjo Siiramaa teki tarot-luennan kaikille horoskooppimerkeille. Oletko vapaudenhaluinen jousimies vai kotona viihtyvä rapu? Tarotskooppi kertoo, mitä sinulle on luvassa helmikuussa.

Kauris

Kauriin kuukausi sujuu pitkälti arjen puuhissa. Fokusoidut arjen työstämiseen, työelämään ja tehtäviisi uudella innolla. Ihmissuhteissa vallitsee asialinja, eikä romantiikka oikein puhalla myötätuulissa, mutta olet hyvällä tunnetasolla kuitenkin.
Talous sujuu omalla painollaan ja voit saada rahaa joko säästöön tai saat hyviä uutisia raha-asioidesi hoidossa. Parannusta tulee myös henkilökohtaiseen elämäsi siten, että sinulla puhaltaa tässä uudenlainen ryhtiliike asenteisiisi ja elämän tahtiisi. Muutokseen lähinnä sitoudut ajatustasolla, et niinkään konkreettisesti nyt. Ota myös omaa aikaa haltuusi.

Vesimies

Sinä olet nyt harvinaisen balanssissa. Haluat lähimmillesikin hyvää ja heidän elämäänsä tasapainoa, joten pyrit olemaan hieman enemmän heidän seurassaan. Sosiaalisesti hyvä jakso, vaikka välillä vetäydytkin omaan rauhaasi. Romantiikassa ei nyt liekkejä kaipailla, mutta ei siihen ole aikaakaan. Vähän viileää tällä saralla.
Työ, tekeminen, harrastukset ovat nyt niitä asioita, joihin keskityt. Oma arki tärkeää, ja siihen panostatkin, että se sujuu hyvin. Kodin alueelle jotain uutta hankintaa tai muutosta.

Kalat

Hyvinkin työkeskeistä aikaa. Joko työtä on liikaa tai se haastaa, tai mietit jatkomahdollisuuksia. Tietyllä tapaa hermostumista ilmassa. Olet helpommin ärsyyntyvä tai stressaantunut. Loppukuun paikkeilla onneksi helpottaa tämäkin. Sitä ennen tunteet ovat pinnassa herkästi. Kerro lähimmillesi, ettei se johdu heistä vaan sinusta,
näin vältät ylimääräiset tunnekiistat. Muista, ettei maailma ole sinua vastaan, vaan hankalatkin tilanteet ovat vain voitettavia haasteitasi. Sinä kyllä selviät!

Oinas

Sinun aikasi on nyt suunntella ja rakentaa uutta. Uudet asiat pyrkivät nyt pintaan, vaikket tahtoisikaan. Olet myös hyvin tehokas ja aikaansaava. Energiaa riittää vaikka pienelle kylälle. Jaa apuasi ja osaamistasi nyt, se kantaa pitkälle tulevaan. Vaikka pinnalla kiehuu hyvällä tapaa, olet tyyni ja rauhallinen. Tiedät, että asiat ovat kuitenkin hyvin. Luottamus kohdallaan ja siitä onkin hyvä rakentaa uutta. Tämä voi liittyä kotiin, arkeesi ja työhön. Tunneasiat eivät nyt oikein kolahda kovaa ja korkealta - ennemminkin ne vain soljuvat eteenpäin omalla painollaan. Tällä kertaa jakso sujuu ilman suuria draamoja.

Härkä

Tunnepitoinen jakso. Nyt vanhat asiat, suhteet ja tilanteet pyrkivät pintaan muistoina, mielentasolla tai ihan konkreettisina asioina. On aika laittaa piste sille, mikä ei enää
ruoki hyvinvointiasi, itseäsi ja nykyistäsi. Luovu, niin saat. Hyväksyminen ottaa aikansa,  mutta luota - se on edessä. Ihmissuhteissa on haastavinta juuri nyt. Kannattaa opetella uudet käytös-, toiminta-, ja ajatusmallit niin ihmissuhteissakin tilanteet
kääntyvät paremmiksi. Loppukuun aikana voi tulla riitoja tai suurempiakin rakkauden tunteita, koska olet häilyvimmilläsi.

Kaksonen

Sosiaalinen ja ihmissuhdekeskeinen jakso. Kommunikaatio ja diplomatia on nyt paikallaan monissa suhteissasi. Puhumalla selviät monesta kiperästä paikasta, kunhan mietit ensin mitä sanot. Muista että sanoilla on merkitystä. Tärkeä aika tulevan suhteen, koska joudut tekemään valintoja. Työ, ihmissuhteet ja asuminen voivat olla näihin valintoihin liittyviä asioita. Taloudessa ei kannata sortua ylilyönteihin. Yritä säästää.
Nyt on aika luoda perusta sille, mitä eteesi vielä kevään ja kesän aikana tulee. Olet tämän vuoden aikana uudistumassa, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Rapu

Rapujen tunne-elämä heiluu. Toisaalta kaikissa ihmissuhteissasi on asiat hyvin, mutta mutta... ärsyynnyt helpommin, ja voit olla hankalakin. Varsinkin kuun puoliväli haastaa
kunnolla, ja muutama ihmissuhdekin voi koetella niin, että olet valmis jopa luopumaan niistä. Toisaalta sitten ne suhteet, joissa kaikki on hyvin syvenevät entisestään. Matka nousee ajankohtaisena joko suunnitelmiisi tai toimintana. Tasapainottelet arjen suhteen. Talous ja tekeminen vaihtelee sen mukaan, mitä tunteita koet. Voisi sanoa, että tuulilla menet tämän kuun eteenpäin.



Leijona

Uudet tavoitteet ja päämäärät! Kaikilla valinnoillasi on nyt tarkoitus. Ne johtavat pitkälle tulevaisuuteen, joten ne on tehtävä hyvin. Uudistumisen aika on käsillä. Luovuus on vauhdissa ja päässä kihisee monta asiaa kerrallaan. Nyt on enemmänkin ajatuksien kuin toiminnan aika. On aika visualisoida, tehdä aarrekartta ja uudistua ihmisenä. Ihmissuhteet taitavat jäädä nyt toisarvoisiksi, koska niille ei vain ole aikaa.
Viihdyt paremmin omiesi joukossa kuin suurissa juhlissa. Suuri ajatustyö vaatii veronsa, joten oma tila on tarpeen. Pidä kiinni reviiristäsi. Jokin uusi innovaatio tai inspiraatio
löytyy ja helpottaa talouttasi. Olet kekseliäs ja idearikas, kirjoita hyvät ideasi ylös! Niiden avulla voit tehdä jotain suurempia siirtoja myöhemmin. Varo pään aluetta nyt!

Neitsyt

Neitsyillä kulkee nyt hiljaa ja hitaasti. Tunteet ovat hieman alamaissa, pidäteltyä energiaa asioihin ja tapahtumiin. Ihmissuhteetkin ovat raskaiden energioiden alla. Tilanne kuluttaa energioitasi. Olet myös alttiimpi sairastelemaan. Älä tee väkisin mitään, älä yritä saada pakosti asioita eteenpäin, koska teet työn turhaan. Nyt ei ole toiminnan aika. Parasta olisi tehdä vain rutiinilla kaikki ja odottaa seuraavaa kuukautta.
Onneksi kolmas viikko tuo positiivisen muutoksen tähän hitauteen. Ulkopuoleltasi tarjotaan mahdollisuutta, johon kannattaa tarttua!

Vaaka

Vaaka keskittyy nyt itseeensä, hyvinvointi on pääasiassa. Ylimääräiset hedonistiset nautinnot saavat jäädä nyt unholaan ja terveys vie tärkeänä huomion. Myös talous vaatii uudenlaista saneerausta. Nautinnoilla oli aikansa, nyt on pidättyvyyden aika. Mutta hyvällä tavalla. Sosiaalisesti tämä vaikuttaa siten, että haluat olla vain aitojen ihmisten kanssa, omiesi seurassa. Keskityt nyt myös työelämän tärkeyteen ja sen kanssa oletkin ahkera. Uudet harrastukset ja uudet elämänpiirit kiinnostavat ja voit laajentua ylittämään omaa mukavuusaluettasikin. Hedonistiselle vaa`alle jakso on antoisa. Onni voi potkia koko jakson aikana.

Skorpioni

Skorpioneilla siintää nyt uudet kuviot mielessä. Inspiraatiot ja luovuus huipussaan, eikä toiminta pysy ajatusten kanssa samassa tahdissa. Pakko viedä asiat eteenpäin!
Haasteita on juurikin sillä saralla onko toiminta yksissä ajatustesi kanssa.
Et ole kiinnostunut nyt sosiaalisista tapahtumista ja oma tilakin tuntuu ahtaalta! Luonto on tärkeänä voimavarana. Varo teräaseita. Työssä ja toiminnassa jotain uutta ilmaantuu väistämättä. Tämä tulee ulkopuoleltasi. Talouteen saat uutta tahtotilaa saada asiat paremmaksi. Se voima kaataa vaikka vuoret, joten päämäärästä on hyvä pitää kiinni, eikä pidä antaa kenenkään lannistaa itseä. Tuolla tahdolla saat paljon aikaan.

Jousimies

Maailma kutsuu ja tulee lähemmäksi. Olet kuin lintu, joka pääsee häkistä pitkän kauden jälkeen. Kevät alkaa näyttää merkkejään ja sinä tunnet olevasi vapaa. Kaikki kiinnostaa nyt. Leikit hieman tulellakin ihmissuhteissasi. Olet avoin ja flirttailet. Sosiaalisesti olet valmis kaikkialle (mitä kauempana, sen parempi). Onneksi osaat pyytää Universumilta - pyydä viisaasti niin saat mitä ansaitsetkin.

 

Kirjoitus löytyy myös Pirjo Siiramaan blogisivuilta täältä.

Kilpailut

Uusimmat