Mitä tyttäreni ovat minulle opettaneet? Isän liikuttavasta kirjoituksesta nettihitti

30.09.2015 18:15 - Rea Tallgren

Doyin Richards on amerikkalainen isä, joka oli aina toivonut saavansa poikia. Nyt hänellä on kaksi tytärtä - eikä hän muuttaisi perheessään mitään.

Kun Doyin Richardsin vaimo näytti hänelle ensimmäistä positiivista raskaustestiä, oli miehen ensimmäinen huudahdus ollut: "Toivottavasti se on poika!" Väärin meni. Näin kävi myös toisella kerralla. Nyt miehellä onkin kahden pojan sijasta kaksi tytärtä. 

Elämä on kuitenkin opettanut miehelle, miksi joskus on hyvä, etteivät kaikki haaveet toteudu aivan sellaisenaa kuin on itse ajatellut. Liikuttavassa kirjotuksessa Doyin summaa, mitkä asiat hänen tyttärensä ovat hänelle opettaneet hänestä itsestään, ympäröivästä maailmasta ja elämästä ylipäätään. Referoimme ne alle.

1. Kaikkea, mitä olisin voinut tehdä poikien kanssa, voin tehdä myös tyttärieni kanssa. Kun kuulin tulevani isäksi tyttärille, petyin, sillä ajattelin, ettei heidän kanssaan voisi esimerkiksi harrastaa urheilua. Kuinka väärässä olinkaan! Aion opettaa tytöilleni kaikki ne asiat, joita olisin halunnut opettaa pojillenikin - ja paljon, paljon muutakin.

2. Minä annan tyttärilleni miehen mallin. Ja vaikka se on raskasta ja välillä toimin väsyneenä kuin robotti, en aio ikinä kieltäytyä lukemasta heille iltasatua. En halua heidän ikinä sanovan, ettei heidän isällään ollut heille aikaa. He tulevat käyttämään minua mallina, kun valitsevat tulevaa kumppania. Haluan, että he valitsevat hyvin.

3. Ei ole sellaista asiaa kuin "tyttömäinen". Minun tyttäreni haluaa pukeutua naamiaisiin Hämähäkkimieheksi ja arvatkaa mitä? Hänellä on siihen täysi oikeus. Tyttömäinen-sana pitäisi unohtaa nykyisessä merkityksessään, sillä ei kerro ihmisestä mitään, eikä sen pitäisikään. Tyttömäisen pitäisi sen sijaan tarkoittaa sitä, että tytöillä on oikeus ja mahdollisuus tehdä aivan kaikkea sitä, mitä pojillakin.

4. Äänekkyys ei ole pahasta. Tyttöjen ei tarvitse olla kilttejä, mukautuvaisia ja tottelevaisia. Haluan, että omat tyttäreni uskaltavat sanoa, mitä ajattelevat ja puolustaa sekä omiaan että muiden oikeuksiaan. Vaikka heitä joskus haukuttaisiinkin kovapäisiksi tai määräileviksi, kehotan heitä puhumaan kovaan ääneen - suljettuja suita kun ei ruoki kukaan.
 

Lähde: Upworthy

Kilpailut

Uusimmat