Naiset haukkuivat kehitysvammaista tyttöä kahvilassa - työntekijä puolusti ja poisti kiusaajat

09.09.2014 12:15 - Laura Sulkava

Kahvilatyöntekijä järkyttyi törmätessään julkiseen kovaääniseen syrjintään työpaikallaan. Hän puuttui asiakkaiden toimintaan ja jakoi kokemuksensa Facebookissa. Nyt päivitystä on jaettu jo lähes 10 000 kertaa.

Hyvinkääläisessä kahvilassa työskentelevän Sauli Fayn asiakaspalvelukokemuksesta kertovaa statusta on jaettu Facebookissa jo lähes 10 000 kertaa. Nuoren miehen mieltä järkyttäneen kokemuksen pohjalla on rakkaus palvelutyöhön - rakkauden, jota hän on joutunut tapahtuneen johdosta punnitsemaan.

"Tuollaisten ei kuuluisi elää"

Fay kertoo päivityksessään, kuinka nuori liikuntarajoitteinen ja lievästi kehitysvammainen tyttö saapui kahvilan asiakkaaksi. Hymyilevän neidin tilausta täyttämään alkanut Fay kuuli kuitenkin jonossa seuraavana seisoneiden kahden rouvan kiihtyvän keskustelun.

Tyylikäs, noin viisikymppinen nainen kertoi jonossa mielipiteitään kehitysvammaisuudesta jatkuvasti kovenevalla äänellä. Tytön hymy alkoi hyytyä, ja naisen kielenkäyttö sen kuin pahentui. Lopulta solvaukset olivat pahempia kuin Fay oli ikinä ennen kuullut ja volyymikin sitä luokkaa, ettei puheen kuuli kokonaisuudessaan tarkasti ja selkeästi.

Haukut loppuivat pahimpaan mahdolliseen.

- Tuollaisten ei kuuluisi elää, nainen sanoi, viitaten edellään olevaan nuoreen naiseen.

Fay kertoo, että hänen silmiinsä nousivat kyyneeleet. Hän pyysi kohtauksen jatkuessa naisia kahteen otteeseen lopettamaan puheensa. Kehotus kantautui kuuroille korville ja vanhempikin nainen yhtyi haukkuihin.

Nuori herra kantoi tytön tarjottimen pöytään ja kuvitteli naisten poistuneen kahvilasta. Hän pahoitteli tytölle tilannetta ja palasi kassalle, jossa naiset kuitenkin odottivat ja tekivät normaalisti tilauksensa.

"Siihen hetkeen kulminoituu kaikki se suru, viha, järkytys ja epäuskoisuus jota tunsin - Se, miten kuvitellaan, ettei omilla teoilla ole näkyvää jälkeä toisissa ihmisissä - Tai kuinka pelottavaa toisen erilaisuus voi olla.

Tuijotin naista epäuskoisena: miten tuollaisen jälkeen voi vain seisoa selkä suorana omien sanojensa takana ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut?" hän selittää.

Fay kieltäytyi palvelemasta naisia, ennen kuin tytöltä olisi pyydetty anteeksi. Hän sai haukut niskaansa ja uhkauksen varmoista potkuista. Naiset kutsuivat häntä "paskaksi asiakaspalvelijaksi".

Hetken huutoa kuunneltuaan Fay ei omien sanojensa mukaan voinut enää pidätellä itseään: painukaa v*****n, hän huusi.

Naiset poistuivat vihaisina paikalta.

Kuka opettaisi aikuisia olemaan kiusaamatta?

Fay kertoo katuvansa viimeistä sanavalintaansa. Järkytyksen vallassa suusta ei parempaa vaihtoehtoa löytynyt. Hän kertoo kuitenkin seisovansa ylpeänä sen takana, että puolusti tyttöä.

"Tiedän, että nuori tyttö pahoitti mielensä ja pyydänkin kaikkien läsnäolleiden puolesta tilannetta anteeksi. Minua järkytti, että joku voi sanoa toiselle niin hirveitä asioita. En ollut itse sen parempi sanoja valitessani, mutta puolustan mielelläni sellaista henkilöä, joka ei voi puolustaa itseään."

Fay pohtii samaa kuin hiljattain tapahtuneen bussikiusaamiseen väliin mennyt poika, joka ainoana puuttui tilanteeseen. Hiljainen hyväksyntä, vaikka ilkeät kommentit kaikuivat ympäri kahvilan. Hän pohtii, olisiko kukaan puuttunut tilanteeseen, jos hän ei olisi sitä tehnyt? Kuka opettaisi aikuisia olemaan kiusaamatta?

Fayn tekstin tarkoitus ja sanoma tiivistyy loppuun.

"Muistakaa puolustaa niitä, jotka eivät siihen itse kykene. Oli se sitten bussipysäkillä kiusattu lapsi, vanhus kirjastossa tai miehiin päin oleva naapurin Jukka-Pekka. Jonain päivänä sinäkin tarvitset puolustajaa.

Tästä viisastuneena, olen mielelläni paska asiakaspalvelija."

Lue Iskelmän sivustolla julkaistu juttu bussissa tapahtuneesta kiusaamisesta tästä.

Fayn päivityksen kokonaisuudessaan näet tästä.

Kilpailut

Uusimmat