Neon 2 yhdisti voimansa turkulaiskaksikon kanssa! Kuuntele Tää on rakkautta -kappale

05.09.2014 15:20 - Anna Hopi

We Want More -ohjelmassa paluun tekevä Neon 2 -yhtye esiintyy turkulaisen tuottajakaksikon Siman Tää on rakkautta -kappaleella. Menevä laulu on potentiaalinen tanssihitti.

Kaikenlaista hienoa tulee ajoittain Suomen Turuust. Sima julkaisi tänään uuden Tää on rakkautta -singlen, jossa kuullaan 90-luvun suosikkiduoa Neon 2 -yhtyettä. Laululla esiintyy bändin solisti Jussi Rainio.

- Oli varsin lystiä tehdä hommia nuoremman polven muusikoiden kera! Sällien asenne oli kohdallaan, ei siinä juuri tullut mietittyä ikäpoliittisia seikkoja, vaikka heput onkin nuorempia kun mun tyttäreni. Itsetietoisia, fiksuja nuoria miehiä ja pieteetillä kiinni omassa jutussaan, kommentoi Jussi Rainio.

- Ja onhan se aina mukavaa ja mieltä lämmittävää, ja ehkä hieman yllättävääkin, kun nouseva polvi lainaa nostalgia osastoa tämän päivän matskuun! Ja tekee sen vielä tyylikkäästi! Oma seikkailunsa oli sekin kun kuvattiin biisin videota Kemiössä Korkeamäen Handen "ökyjahdilla". Hanhenpaskaa ja hauskoja tilanteita ei puuttunut!

Sima halusi ottaa Rainion laulamaan kappaleelle, koska Neon 2 liittyi olennaisena kappaleen syntyhistoriaan.

- Me ollaan Mathiaksen kanssa yritetty pokata mimmejä baarissa laulamalla karaokea, mut jostain syystä se ei oo ikinä oikeen toiminu. Me oltiin kuitenkin kerran istuskelemassa meijän tuottaja kolleega Young Diamondin kanssa Turun yhdessä karaokebaarissa ja me tietenkin sit taas kokeiltiin tätä meijän karaokekikkaa. No ei tietenkään toiminu, kertoi Siman Jussi.

- Mut sit tää meijän kolleega sanoi, että me vedetään väärää biisiä ja että hän on jo vuosia vetäny Neon kakkosta ja on kuulemma toiminu joka kerta. Me tietenki haluttiin nähdä tämä ja pakottettiin mies laulamaan ja jostain ihmeen syystä se toimi, eikä nähtykään enää Young Diamondia sinä iltana. Me ei vieläkään tiedetä, että oliko syynä oikeasti Neon 2, mut haluttiin tehä siitä biisi.

Tanssilattialla-singlen julkaissut Sima on tullut tutuksi tanssibiiteistään. Kaksikko Matias ja Jussi työstävät lisää materiaalia koko ajan ja kokonainen albumillinen on luvassa jossain vaiheessa. Sima kiinnitettiin ohjelmatoimisto Fullsteam Agencyn edustukseen viime viikolla ja kaksikon voikin nähdä keikalla jo muun muassa Tampereen Lost In Music-festivaaleilla lokakuussa.

Katso Tää on rakkautta -video alta.

Kilpailut

Uusimmat