Nuorukaisen rakkauskirjettä naureskellaan netissä - katso

23.11.2015 11:33 - Anna Hopi

Yrittänyttä ei laiteta, mietti eräs nuori mies - ja teki eriskummallisen rakkauskirjeen ihailemalleen naiselle.

Kaikki keinot ovat sallittuja silloin, kun yrittää tehdä vaikutuksen.

Kirjastossakin voi sattua ja tapahtua. Sen tietää myös Naomi-niminen neitokainen, joka sai siellä mielenkiintoisen viestin.

Viestin lähettäjänä oli eräs nuorimies, joka halusi kovasti viedä Naomin treffeille kanssaan. Ihan perinteisellä tavalla ei hän kuitenkaan aikeitaan esittänyt, vaan tällä kertaa hommaan oli todellakin käytetty aikaa ja nähty jopa hieman vaivaa.

Oivaltava piirustus

Kirjelappuun oli piirretty kännykkä, joka ilmoittaa uudesta viestistä. Lapun sisäsivulla sen sijaan näkyy suloinen viesti, jossa pahoitellaan häiriöitä ja kysytään kahville. Jopa vastaukset on tässä viestissä etukäteen annettu, joten viestin saajalta ei paljoa vaadita.

Vaikka kyseinen treffikutsu ei ilmeisesti sen saajaan tarinan mukaan tehnytkään kovin suurta vaikutusta, on sille annettava pisteet nokkeluudesta.

 

 

Kuva: Twitter

 

Kilpailut

Uusimmat