Oletko hukannut intuitiosi? 6 paljastavaa merkkiä

30.07.2014 13:08 - Anna Hopi

Ihminen haluaa tehdä hyviä päätöksiä, ja niiden tekemiseen tarvitaan järjen lisäksi vaistoa siitä, mikä kannattaa. Onko intuitiosi kateissa?

Kuusi merkkiä kertoo sen, kannattaisiko oman sisäisen äänen kuuntelemiseen käyttää enemmän aikaa. Jos olet tuntenut viime aikoina olleesi kuin tuuliajolla, tarkista oletko unohtanut kuunnella intuitiosi ääntä.

1. Tuomitset tilanteen sen perusteella, miltä se näyttää ulkopuolelta.

Muutamalla vilkaisulla ei voi nähdä asioiden ja ihmisten sieluun asti. Mieti, mistä on kyse ennen kuin tuomitset muita ihmisiä ja tilanteita. Kyse voi olla jostain syvemmästä kuin mitä alkuun ajattelet.

2. Et opi virheistäsi.

Kun tunnemme nöyryytystä, kipua tai tuskaa, voimme oppia eniten. Meissä herää halu välttää kyseinen kokemus tulevaisuudessa, joten yritämme löytää uuden tavan tehdä. Intuitionsa hylännyt ihminen tyytyy tekemään samoin odottaen eri lopputuloksia.

3. Et koskaan pysähdy ja kysy "Miksi?"

Tekeminen ilman merkitystä johtaa lopputuloksiin, joita ei tullut ajatelleeksi. On tärkeää miettiä, miksi tekee mitä tekee. Silloin tulee samalla luoneeksi tekemisen lopputuloksen. Jos teet rakkaudella ja huolella ajatellen, kokee vastaanottajakin tekemisen merkitykselliseksi. Asiantuntijoiden mukaan ihminen saavuttaa viisauden havannoimalla maailmaa ja pohdiskelemalla, miksi kaikki on kuten on.

4. Olet huono kuuntelemaan toisia.

Monet ihmiset luulevat, että miellyttääkseen toisia tulee olla kova puhumaan. Tutkimuksiakin aiheesta on tehty, ja todisteet puhuvat siihen suuntaan, että hyvä kuuntelija antaa itsestään usein todella hyvän vaikutelman ja saa esimerkiksi vastakkaisen sukupuolen edustajan kiinnostuksen osakseen.

5. Et noudata vaistojesi antamia ohjeita.

Kun teot ja intuitio ovat linjassa, ihminen tuntee olonsa hyväksi. Syvät sisäiset notkahdukset ja vaistonvaraiset tunteet ovat salainen aseesi. Kaikki eivät aina usko niihin, mutta niitä ignooraamalla huomaat olevasi nopeasti pulmatilanteissa.

6. Sinun on vaikea olla paikallasi hiljaisuudessa.

Tutkimuksen mukaan 67 prosenttia miehistä ja 25 prosenttia naisista antaisi mieluummin itselleen sähköiskuja kuin istuisi hiljaa paikallaan omine ajatuksineen. Meditaatio voi auttaa pääsemään kiinni sisäiseen ääneesi, joten sitä kannattaa kokeilla, vaikka se tuntuisikin alussa haastavalta.

Lähde: Huffington Post.

Kilpailut

Uusimmat