Olli Lindholm taltuttaa kiireen liikunnalla: "Kestän mitä vaan, jos saan urheilla"

22.10.2014 08:00 - Emma Ylistalo

Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm nollaa parhaiten liikkumalla paljon. Rokkari viettää lähiaikoina aikaansa myös etelän auringossa.

Olli Lindholmin syksyyn tuo paljon kiireitä Voice of Finlandin kuvaukset, joissa mies toimii tähtivalmentajan roolissa.

- Mä olen sisäistänyt, että nyt mennään näin. Mulla on jäänyt kaksi viikkoa urheileminen väliin ja se rassaa. Pistin kunto-ohjaajalle viestiä, että meidän on pakko nähdä tällä viikolla kaksi kertaa. Mä kestän melkein mitä vaan, jos saan urheilla ja käydä avantouimareiden saunalla, Lindholm naurahtaa.

Lindolm tarvitsee rauhoittumiseen hetken sohvalla vapaaottelua katsellen. Tähti ottaa aikaa Espanjan lomaan, jossa hän viettää neljä päivää.

- Tää ensimmäinen kuukausi on niin kova, että siinä täytyy olla neljä päivää auringossa. Saa lukea Mike Tysonin elämänkertaa ja ottaa aurinkoa. Kaikista parhaiten nollaus onnistuu auringossa.

Laulajan mukaan myös parin kolmen tunnin kävelyt vuoristossa tai rantaviivaa pitkin antavat paljon virtaa.

 

Olli Lindholm kommentoi äskettäin Suvi Teräsniskan häitä, joissa riitti tunnelma. Lue lisää täältä.

 

Kilpailut

Uusimmat