Olli Lindholm vierailee Iskelmän kesäklubilla: Haluaisin haastatella Timo Soinia

24.07.2015 10:32 - Anna Hopi

Yö-solisti kertoi, mihin on pettynyt Soinissa.

Iskelmän Kesäklubilla nähdään Mikko Siltalan kanssa heinäkuun viimeisellä viikolla rocklegenda Olli Lindholm. Millainen juontajakaveri miehestä sukeutuu supliikin Siltalan rinnalle?

- En ole sitä miettinyt, mutta toisaalta esiintyminen ja muu sellainen on minulle todella tuttua. Mulla ei ole tarve tulla sinne pätemään. Tulen katsomaan, mitä ihmiset puhuvat ja nautin niistä kahdesta päivästä, kertoi Olli Lindholm Iskelmälle.

- Siinä on se, että en halua tuoda itseäni yhtään esille. Olen ollut elämässäni tarpeeksi esillä jo. Annan mennä siten kuin se menee. Jos ihmiset kysyvät kysymyksiä, vastaan niihin.

Onko Lindholm miettinyt jo mahdollisia haastateltavia, kun hänet pistetään toimittajan työhön?

- Haluaisin haastatella Alexander Gustafssonia, mutta kun en osaa puhua ruotsia, niin en voi haastatella. Hän on mun idoli vapaaottelumaailmasta. Minulle tuli juuri jenkeistä sellainen T-paita, jossa lukee The Mauler, kertoi mies.

- Suomalaisista voisin haastatella Timo Soinia. Meillä on molemmilla isot nenät. Hän on kiinnostava ja nopeaälyinen heppu. Kysyisin sitä, kun niin monen vuoden lällätyksen ja irvailun jälkeen irvailu loppuu.

- Olin hieman pettynyt, kun seuraan aikaani, että hän lähti siihen irvailuun mukaan. Hänestä löytyi sellainen inhimillinen puoli, että hän antoi samalla mitalla takaisin. Haluaisin jutella siitä, että koska tulee sellainen aika, että se takaisin antaminen loppuu.

Kilpailut

Uusimmat