Onnenonkija-elokuvassa nauretaan pinnallisille lifestyle-bloggaajille ja rikkaille perijöille

23.08.2015 14:46 - Anna Hopi

Minka Kuustonen esittää kotimaisen komedian naispääosaa.

Onnenonkija on komedia tytöstä, joka ei osaa olla köyhä ja pojasta, joka ei osaa olla rikas. Se on tarina muotiblogeista ja maksuhäiriöistä. Elokuvan pääosissa loistavat Minka Kuustonen ja Olavi Uusivirta. Ville Jankerin ohjaustyö tulee ensi-iltaan 25. maaliskuuta 2016.

Turussa kuvataan paraikaa Helsinki-filmin tuottamaa komediaelokuvaa Onnenonkija. Pekko Pesosen käsikirjoittaman ja Ville Jankerin ohjaaman elokuvan tarina sijoittuu herkulliseen ja ajankohtaiseen blogi- ja videoblogimaailmaan, jossa elokuvan Marja (Minka Kuustonen) haluaa erottua, loistaa ja tienata elantonsa. Helppoa se ei ole. Olavi Uusivirran esittämällä vauraalla nuorella perijällä Olavilla puolestaan on aivan päinvastainen pyrkimys elämässä. Hän haluaa olla ihan tavallinen. Se se vastaa vaikeaa onkin.

- Onnenonkija on freesi ja hauska komedia kahden erilaisen maailman yhteentörmäyksestä. Roolihenkilöni lifestylebloggaaja Marja on ihanan härskisti elämäänsä elävä selviytyjä. Saan paistatella kohtauksissa mitä erilaisimmissa lookeissa. Se on ihanaa! Näyttelijä Minka Kuustonen kertoo.

- Pinnallisille lifestyle-bloggaajille ja rikkaille perijöille on helppo naureskelle. Juuri siksi halusin tehdä heistä rakastavan komedian, käsikirjoittaja Pekko Pesonen kertoo.

Kahden hyvin erilaisen ihmisen kohtaamisesta ammentava komedia on ensimmäinen blogi- ja vlogimaailmaan sijoittuva kotimainen elokuva. Aiheen ajankohtaisuutta heijastelee muun muassa se, että blogien ja vlogien yleisömäärät ovat kovassa kasvussa. Suosituimmat kotimaiset muoti-ja lifestyleblogit keräävät kuukausittain yli 100 000 uniikkia kävijää nyt myös Suomessa. Blogien takana on yhtä monta unelmaa, tarinaa ja todellisuutta kuin on blogiakin. Onnenonkijan pääosassa on nainen, jolla on unelma.

- On todella mielenkiintoista työskennellä ensimmäistä kertaa naispäähenkilön tarinan kanssa ja sukeltaa uuteen maailmaan, kommentoi ohjaaja Ville Jankeri.

- Onnenonkija on minulle eksoottinen road trip uusille hiekkalaatikoille. En ole aiemmin juurikaan tehnyt komediaa. On erityisen mielekästä päästä tekemään elokuvaa ohjaajan kanssa, jolla on vahva näkemys ja oma kädenjälki. Villellä on, suitsuttaa näyttelijä Olavi Uusivirta.

Onnenonkijan pääosissa nähdään valovoimaiset näyttelijät Minka Kuustonen (Kesäkaverit, Tellus) ja Olavi Uusivirta (Miss Farkku-Suomi, Härmä, Ganes). Elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa Pamela Tola (Napapiirin sankarit ja Leijonasydän), Emmi Parviainen (Silmäterä ja Eila, Rampe ja Likka, Berliinin elokuvajuhlien Shooting Stars –näyttelijä 2015) ja Niko Vakkuri (Leijonasydän, Tummien perhosten koti). Mukana ovat myös suomalaisen elokuva-, televisio- ja teatteritaivaan kiintotähdet Satu Silvo, Pirkko Hämäläinen ja Taneli Mäkelä.

Kilpailut

Uusimmat