Pekka Hyysalo kirjoitti kirjansa ensin englanniksi: "Oli helpompi saada asiat ulos"

28.01.2016 10:00 - Emma Ylistalo

Fight Back, Toinen mahdollisuus -kirja kertoo Pekka Hyysalon tarinan miehen omin sanoin.

Pekka Hyysalo on menestynyt freestylehiihtäjä. Vuonna 2010 hän loukkaantui vakavasti ja tämän jälkeen aloitti pitkän kuntoutuksen. Syntyi Fightback-kampanja ja elokuva.

Nyt Hyysalo kertoo tarinansa juuri julkaistussa kirjassa Fight Back, Toinen mahdollisuus.

- Halusin kertoa minun näkemykseni siitä, mitä kaikkea tässä on tapahtunut. Näin jäkikäteen ajateltuna tosi hyvä, että kirjoitin. Ihmiset voivat saada tietyn käsityksen minusta julkisuuden perusteella, Hyysalo kertoo Iskelmälle. 

Idea kirjaprojektista sai alkunsa jouluna 2011, kun Hyysalo sai lahjaksi tennistähti Andre Agassin elämäkerran.

- Luin sen ensin pari kertaa läpi. Alkukesästä tuli sellainen olo, että haluaisin kanssa kirjoittaa sellaisen. Tartuin sitten härkää sarvista ja kyllä se ainakin kuvitukseltaan on hieno kirja, Hyysalo hymyilee.

Englannista suomeksi

Hyysalo kirjoitti kirjan ensin englanniksi useampaan kertaan ja vasta sitten käänsi sen suomeksi.

- Taisin kirjoittaa suomenkielisenkin pariin kertaan uudestaan. Oli helpompi saada ne asiat ulos englanniksi. Englantini on vahva ja kyllähän minulla on tosi paljon ulkomailla ystäviä jäänyt sieltä lasketteluajoilta, Hyysalo avasi syitään kirjoittaa kirja ensin englanniksi.

Kirjalla on kaunis sanoma.

- Koskaan ei ole liian myöhäistä, kyllä niitä toisia mahdollisuuksia tulee, Hyysalo summaa.

Kilpailut

Uusimmat