Perheenäiti ei eronnut miehestään pahassa kriisissä: "Miksi ryssiä jotain niin timanttista"

04.12.2014 10:06 - Anna Hopi

Blogitekstissä suomalainen perheenäiti päätti jäädä pitkään suhteeseensa selvittämään ongelmia ja se kannatti.

Suositun nakit ja MUTSI -blogin kirjoittaja Päivi kuvailee olevansa "kolkytjotain mutsi, joka pujottelee työn, aikaavievien harrastusten (omiensa ja lasten) ja huushollauksen ristitulessa koittaen säilyttää järkensä rippeet." Naisen kirjoitus pitkän avioliiton ylläpitämisestä herättää ajatuksia. Hän miettii kirjoituksessaan muun muassa sitä, miten haastavaa yli kymmenen vuoden suhdetta on pitää elinvoimaisena.

"Ihminen muuttuu. Kun yhteinen taival on aloitettu pitkästi alle parikymppisinä, ei voida edes olettaa, että yli 14 vuoden kuluttua oltaisi enää samoja ihmisiä. Noihin vuosiin mahtuu kokemuksia ja kolhuja. Etsimisiä, löytämisiä, kriisejä. Ihastumisia, sairastumista, irtisanomisia, luottamuspulaa. Surkuhupaisaa on, että juttelen kenen tahansa samassa elämäntilanteessa olevan ihmisen kanssa, ongelmat tuntuvat varsin samanlaisilta. Maakuntarajoista riippumatta."

Perheenäidin mukaan avioliitto on tahtomista ja tätä tahtoa koetellaan vuosien aikana kovallakin kädellä. Hän on kuullut usein miehensä kanssa heidän olevan täydellinen pari, koska puolisot ovat samalla aaltopituudella. Viime keväänä he alkoivat ensi kertaa kyseenalaistaa kaikkea.

"Se on uskomatonta, miten niinkin päivänselvä asia kuin puhuminen, voi ottaa niin koville. Kun molemmat osapuolet on haudanneet omat pahat olonsa ja salaisuutensa omaan sotkuiseen myttyynsä, on solmujen avaaminen uskomattoman kivuliasta. Toisaalta ymmärrän paremmin kuin hyvin, miksi niin monet siinä kohtaa luovuttavat. Onhan se monella tapaa helpompaa. Ei tarvitse myöntää omia virheitään tai haavoittuvaisuuttaan, vaan pikemminkin piilottaa me itsenäisen panssarin taakse. Kyllä minä pärjään yksinkin!

Omista ajatuksista kertominen toi ratkaisun kipeään tilanteeseen, eikä parin tarvinnut erota, vaikka ajatus uupuneen naisen päässä kävikin. Mä olin vielä keväällä ihan valmis eroamaan. Olin aivan loputtoman väsynyt pahaan oloon, joka aina kotiovella iski. Olin henkisesti niin loppu, etten jaksanut edes ajatella asioiden selvittämistä, halusin vaan pois. Jos vaan erois, ni sais olla rauhassa, eikä tarttis selitellä kenellekään mitään. Mietin käytännön asioitakin jo aika pitkälle, asumisjärjestelyjä ja miten kertoa lapsille. Lopulta olin vaan liian puhki viemään eroa pidemmälle. Ja hyvä niin."

Yhteisten lasten takia kannattaa perheenäidin mukaan yrittää jatkaa suhdetta ja selvittää ongelmia. Ajan kanssa kireys voidaan sulattaa ja huumori saattaa löytää takaisin tiensä liittoon.

"Molemmat on joutuneet katsomaan silmiin sekä itseään, että sitä toista. Miksi ryssiä jotain niin timanttista, vain muutaman henkilökohtaisen kriisin takia."

Lue lisää nakit ja MUTSI -blogista täältä.

 

Kauniin ihmisen ominaisuudet toimivat oli henkilö sitten perheenäiti tai yritysjohtaja. Lue lisää täältä.

Kilpailut

Uusimmat