Perhekuvasta tuli tahattoman härski - leviää verkossa kulovalkean tavoin

15.01.2016 11:47 - Rea Tallgren

Perheenisä ei voinut tietää, millaisia seurauksia vauvan suukottamisella oli.

Nettihitti syntyy, kun jossain kirjoituksessa tai kuvassa on jotain niin poikkeuksellista, että se herättää keskustelua, suuria tunteita tai suurta hilpeyttä. Jälkimmäinen lienee syy siihen, miksi erään pahaa-aavistamattoman perheen kuva on alkanut levitä maailmalla kulovalkean tavoin. Hilpeys - ja suunnaton epäusko kenties myös. 

Kuvassa nähdään pieni vauva, mitä ilmeisemmin äitinsä ja isänsä kanssa. Paidattoman ja osittain kaljuuntuneen isän asento on kuitenkin niin erikoinen, että kuvaa katsoessa luulee tuijottavansa jotain aivan muuta, kuin miehen ylävartaloa. Katso kuva alta.


This messed with my head for a second.

Julkaissut The LAD Bible 14. tammikuuta 2016

Lähde: The LAD Bible 

Kilpailut

Uusimmat