Pikkutyttö itki Riihimäen asemalla - suosikkijuontajan pieni teko pelasti molempien päivän

30.06.2015 15:10 - Mikko Räsänen

Iskelmän iltapäivää juontavan Satu Kotosen työmatka keskeytyi, kun hän huomasi Riihimäen asemalla pikkutytön, joka itki vuolaasti. 

Satu Kotosen työmatka sai erikoisen käänteen, kun hän saapui Riihimäen asemalle hypätäkseen junaan, joka veisi hänet Tampereelle Iskelmän studiolle tekemään päivän radiolähetystä. Riihimäen asemalla seisoi yksinäinen pikkutyttö, joka itki vuolaasti.

- Menin kysymään häneltä, mikä on hätänä. Tyttö selitti, että hän oli ollut matkalla Kyrölään, mutta mennyt vahingossa sen ohi ja ajanut aivan liian pitkälle, Kotonen kertoo.

Kotonen katsoi, että seuraava juna Riihimäeltä Kyrölään lähtisi puolen tunnin kuluttua ja selitti tytölle, että sillä hän pääsee määränpäähänsä. Tytön itkuisuuden yhdeksi syyksi paljastui kuitenkin se, että hänellä ei ole rahaa.

- Rauhoittelin tyttöä ja lupasin ostaa hänelle matkalipun.

Asemalaiturille käveli konduktööri, joka myös huomasi surullisen tytön. Kotonen selitti tilanteen myös hänelle, ja konduktööri kertoi olevansa menossa juuri Kyrölän suuntaan lähtevään junaan. Hän lupasi pikkutytölle vapaalipun ja paikan vierestään.

Kotonen huomasi vieressä kioskin ja antoi tytölle taskustaan löytyneet 2,5 euroa jäätelörahaksi.

- Konduktööri antoi hänelle vielä seitsemän euron arvoisen välipalasetelin, Kotonen kertoo.

Piristynyt tyttö poistui kioskiin ostoksille ja Kotonen sai palkaksi hyvän mielen Tampereelle vietäväksi.

- Konduktööri juoksi vielä perääni ja antoi minullekin välipalasetelin kiitokseksi. 
 

Satu Kotonen kertoi tapauksesta ensimmäisenä Iskelmän iltapäivän Facebook-ryhmässä. Katso se täällä.

Kilpailut

Uusimmat