Robinin lavakarisma puree Turussa - nousee kotikaupunkinsa lavalle joulukuussa

17.09.2014 11:00 - Sanna Wänskä

Teiniartisti Robin konsertoi kotikaupungissaan Turussa joulukuun alussa. Edellisestä soolokonsertista kaupungissa on aikaa jo lähes vuosi.

Robin nähdään pitkästä aikaa esiintymässä kotikaupungissaan Turussa, kun teiniartisti nousee Turun Logomon lavalle keskiviikkona 10. joulukuuta. Robin on esiintynyt Turussa festivaalikeikoilla kuluvana vuonna, mutta edellisestä soolokeikasta hänen kotikaupungissaan on vierähtänyt melkein vuosi.

Lippuja konserttiin myy Lippupiste. Konsertissa kuullaan Robinin suurimpia hittejä, sekä erityisesti syyskuun lopussa ilmestyvän uuden albumin kappaleita. Robinin neljäs albumi julkaistaan 26. syyskuuta.

 

 

Uutisoimme aiemmin Robinin tulevasta levystä ja ilmaiskeikasta. Lue juttu täältä.

Kilpailut

Uusimmat