Surullisia uutisia suklaan ystäville - rakastetuin herkku on loppumassa!

19.11.2014 08:04 - Anna Hopi

Suklaa on lähes jokaisen mielestä hyvää, eikä sen afrodisiakkisia ominaisuuksia voi kiistää. Lähitulevaisuudessa voi kuitenkin olla, että pääsemme nauttimaan viimeiset konvehtimme.

Nyt jos koskaan saa panikoida. Suklaavalmistajat ympäri maailmaa nimittäin kertovat, että suklaan raaka-aineet alkavat lähestyä loppuaan. Pelkästään viime vuonna maailmassa syötiin jopa 70 000 tonnia enemmän suklaata kuin mitä sitä valmistettiin.
Suklaata ei myöskään kyetä valmistamaan yhtä paljon kuin ennen. Syitä on monia.

Esimerkiksi Ghanassa ja Norsunluurannikolla, jossa suklaata tuotetaan jopa 70 prosenttia maailman tarpeista, kuiva sää on tuhonnut monia kaakaopuita, ja tehnyt täten suklaan valmistamisesta haastavampaa.

Kaakaopuiden viljely ei myöskään ole enää yhtä kannattavaa kuin esimerkiksi kumin valmistaminen, joten moni viljelijä on vaihtanut alaa.

Hyväksi uutiseksi voitaneen kuitenkin lukea se, että tällä tahdilla suklaata saa vielä muutaman kymmenen vuoden ajan. Eli ei muuta kuin herkuttelemaan!

Lähde: Mirror

 

 

Raakaleipomisessa suklaa on monelle se juttu, joten herkun puuttuminen harmittanee monia. Lue täältä lisää raakaleivonnasta.

Kilpailut

Uusimmat