Tähdet, tähdet -voittaja Waltteri Torikka Me Naisille: "Kiusaajat tarttuivat herkkyyteen"

22.05.2015 08:54 - Anna Hopi

Huikealla eläytymiskyvyllään ja esiintymislahjoillaan suositussa TV-ohjelmassa pärjännyt Waltteri Torikka avautui lapsuutensa vaikeista hetkistä.

Waltteri Torikan lapsuudenkoti sijaitsi Tampereella. Häenn vanhempansa erosivat, kun nuorukainen oli 7-vuotias. Eron jälkeen isä jäi etäisemmäksi, sillä poika asui äitinsä kanssa.

Sisaruksia ei ollut, joten Waltteri tunsi ajoittain olonsa yksinäiseksi. Herkkyys toi mukanaan luovuuden - iloa toivoat musiikki ja taiteellisuus.

- Herkkyys on jännä juttu. Tässä iässä se on kääntynyt voimavaraksi. Silloin se oli se, johon kiusaajat tarttuivat, kertoi Torikka Me Naisille.

Kiusaaminen alkoi kuudennella luokalla. Se koostui nimittelystä ja sosiaalisesta eristämisestä. Yläasteella Torikka kasvoi yhtäkkiä pituutta, ja entisestä pullukasta tulikin laiha ja kaunis poika.

- Minua homoteltiin, kun koettiin että olen naismainen.

Lukioon meneminen lopetti kiusaamisen. Helsingistä hän löysi muuton jälkeen samanhenkisiä ihmisiä ympärille. Torikka on edelleen hämmentynyt siitä, millaisten asioiden takia häntä kiusattiin. Ne ovat nyt suurin voimavara ja vahvuus. Tässä hetkessä säröt tekevät miehestä paremman taiteilijan.

Lähde: Me Naiset.

Kilpailut

Uusimmat