Vastaatko "kyllä" kahteen väitteeseen? Selvitä millainen rakastaja olet

01.11.2015 10:56 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan itsetunto vaikuttaa seksielämäsi laatuun.

Mitä sinä vastaisit seuraaviin väitteisiin omalta kohdaltasi: ”Olen seksikäs” ja ”Pystyn olemaan puoleensavetävä seksuaalisissa suhteissa”?

Jos vahvistat väitteiden pitävän paikkansa, on sinulla tuoreen tutkimuksen mukaan todennäköisesti hyvä seksielämä. Australialaiset tutkijat vahvistivat nimittäin, että hyvän seksuaalisen itsetunnon omaavat ihmiset ovat muita tyytyväisempiä petipainiin makuuhuoneissaan, ja he myös harrastavat muita enemmän seksiä.

Itsensä tunteminen seksuaalisesti viehättäväksi on yhteydessä itsensä tuntemiseen itsevarmaksi myös seksuaalisena kumppanina, parempaan tyytyväisyyteen seksikokemuksista, kuin myös suurempaan seksuaaliseen aktiivisuuteen”, tutkijat kertovat.

Puolestaan he, joilla on huono kehonkuva, välttelevät tutkimuksen mukaan usein seksiä ja parisuhdetta ylipäänsä.

International Journal of Psychology –lehdessä julkaistusta tutkimuksesta selvisi myös, että naiset pitävät miehiä useammin itseään puoleensavetävinä. Näin ollen naiset olivat myös miehiä aktiivisempia makuuhuoneessa.

Lähde: New York Daily News

Kilpailut

Uusimmat