Veeti Kallio SoulMiehet-kiertueesta: "Haluan mukaan Aki Sirkesalon kappaleita"

09.09.2014 17:11 - Anna Hopi

SoulMiehet-kokoonpano esiintyy joulukuussa neljällä keikalla. Iskelmän Satu Kotonen haastatteli Veeti Kalliota keikkojen tiimoilta.

Veeti Kallion lisäksi SoulMiehiin lukeutuvat Sami Saari ja Niko Ahvonen. Millaisesta show'sta on kyse?

- Suomisoulin kuninkaat kuulostaa vähän hurjalta. Täytyy sanoa, että en ole varma kenen idea tämä oli. Keikkamyyjän taholta ehdotettiin, ja hauskaahan tämä on ison bändin ja Nikon ja Samin kanssa laulamaan, kertoi Veeti Kallio Iskelmälle.

- Ollaan tehty yhteiskeikkoja heidän kanssaan aikaisemminkin, joten hauskaa verestellä muistoja. Halusin kaivaa sinne Velvetin biisejä, joita ei ole laulettu 20 vuoteen. Myös klassisia 70-luvun soulbiisejä, joita Kirka ja Pepe Willberg ovat vetäneet. En tiedä, mitä Sami ja Niko aikovat vetää.

- Aki Sirkesalon musiikki on myös mukana kiertueella. Mun toiveissa on yksi biisi Akilta, jonka vetäisin. Toivottavasti se mahtuisi settiin.

Juontaja Satu Kotonen pyysi Kalliota luonnehtimaan hieman artistikollegojaan.

- Sami on vähän yli 50-vuotias ADHD-lapsi, kaikkea pitää sauhuta koko ajan. Eikös niin sanota, että miehet on Marsista ja naiset Venuksesta, niin Sami on musaplaneetalta kotoisin, nauroi mies.

- Niko on kotoisin saaresta. Se on sellainen filosofoija- ja kalastelijatyyppi. He ovat tehneet Samin kanssa yhden biisin. Hän on tekstinikkari, en edes tiedä istuuko hän missään saarimökillä, mutta voisi kuvitella, että hän istuu mökin porstuassa, polttelee piippua ja kirjoittelee tekstejä.

Viimeksi Kallio sai kuvailla myös itseään SoulMiehet-kolmikon osana.

- Vahva-Veeti, eikös se ole mun rooli. Henkisesti ja fyysisesti. Vedän eniten leukoja meidän kööristä. En ole ollut koskaan näin hyvässä kunnossa, mikä on hyvä juttu, kun viiskymmentä vuotta lähestyy.

 

Lue lisää Suomisoulin kuninkaat -kiertueesta täältä.

Kilpailut

Uusimmat