Kuva: Shutterstock

Viinirypäleistä maksettiin yli 10 000 euroa - katso, miltä näyttävät kalliit luksushedelmät

11.07.2019 16:45 - Katariina Auvinen

Japanissa kehitetty lajike on oikea luksustuote.

Viinirypälepaketin hinta vaihtelee marketista riippuen Suomessa noin kahdesta eurosta neljään. Sen sijaan Japanissa on pulitettu yli 10 000 euroa 24 rypäleestä, joiden pitäisi olla rypäleiden aatelia. Asiasta uutisoi muun muassa CNN-julkaisu. 

Viinirypäleet ovat Ruby Roman -lajiketta, joka on noussut suosioonsa täydellisten, pulleiden ja makeiden rypäleidensa vuoksi. Huutokauppa pidettiin Japanissa Kanazawassa ja sen voitti kylpylähotelliketju. 

Lajike kehiteltiin Japanissa vuonna 2008 ja ne ovat nousseet valtavaan suosioon sen jälkeen. Rypäleiden myyntiä on kuitenkin säännöstelty tarkasti, jotta laatu sekä luksusmielikuva säilyisivät. 

Ihmiset Japanissa ostavat luksusrypäleitä lahjaksi liikekumppaneille sekä niille, joille he haluavat osoittaa kiintymystä sekä syvää kunnioitusta. 

Japanissa on ennenkin kehitelty erilaisia elintarvikkeita. Muun muassa valkoinen mansikka on punaista mansikkaa makeampi sekä mehukkaampi. Sen lisäksi turisti voi törmätä paikan päällä vesimeloneihin, jotka ovat neliön mallisia. 

(kuva: Twitter)

Lue myös: Prosecco-rypäleet vievät kielen mennessään - kokeile jälkiruokaa, joka ei vaadi kokkaustaitoja

Lähde: CNN

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat