Kuva: Fotolia

Yksi horoskooppimerkki loistaa isänä ja aviomiehenä - yllätyitkö tuloksesta?

04.12.2017 16:45 - Anna Hopi

Horoskooppimerkkien joukosta löytyi yksi merkki, jonka parhaat puolet tulevat esille perhe-elämässä.

Avioliittoa ja tulevaa lasten isää miettiessä nainen ottaa huomioon monenlaisia asioita. Onko mies perheihminen? Pitääkö hän lapsista? Osaako hän ottaa huomioon toista parisuhteessa? Sopivaa kumppaniehdokasta voi peilata myös horoskooppimerkkien kautta. Your Tango -sivuston mukaan on olemassa yksi horoskooppimerkki, joka soveltuu erinomaisesti elämään perhe-elämää, mutta on parhaimmillaan myös pitkässä parisuhteessa.

Parhaimpia valintoja aviomieheksi ovat nämä kolme merkkiä:

(kuva: Fotolia)

Härkä (20. huhtikuuta - 20. toukokuuta)

Härät ovat uskollisia aviomiehiä, jotka haluavat perinteiseen tyyliin tarjota kaiken tärkeän perheelleen ja elättää heitä. Oli kyse sitten päivällisen kokkaamisesta, kodin siivoamisesta tai kauppareissusta, härkä tekee mitä tahansa ylläpitääkseen rauhaa kodissa. Härkä on sitoutuva kumppani, jota arvostetaan kiltteyden, lempeyden ja tekemiensä uhrauksien takia. Hän ottaa avioliittonsa tosissaan ja lähtee suhteeseen loppuelämäksi.

Neitsyt (23. elokuuta - 22. lokakuuta)

Neitsyt-mies on loistava avimies on. Hän on kaikista eläinradan merkeistä uskollisin. Hän tekee kovasti töitä ja haluaa parhaansa mukaa elättää perheensä. Mies arvostaa liitossaan eniten luottamusta. Jos kumppani voi antaa tämän, neitsytmies on lojaali, omistautuva ja kunnioittava puoliso. Neitsytmies kaipaa liitoltaan balanssia ja on valmis tekemään kaiken harmonian eteen.

Vaaka (23. syyskuuta - 22. lokakuuta)

Vaaka on loistava kumppani avioliitossa. Hän on eläinradan merkeistä se, joka johtaa avioliittoa ja suhteiden aluetta ylipäätään. Vaaka etsii aina sitä yhtä, täydellistä kumppania, jonka kanssa voi jakaa elämänsä. Vaaka kohtelee puolisoaan kunnioituksella ja on intohimoinen, kunnianhimoinen ja määrätietoista naista arvostava puoliso.

Parhaimpia valintoja isäksi ovat nämä kolme merkkiä:

(kuva: Fotolia)

Kauris (22. joulukuuta - 18. tammikuuta)

Kauriit ovat syntyneet isiksi - se on tämän merkin todellinen kutsumus. Isänä kaurismies opettaa esimerkin voimalla. Hän haluaa kasvattaa lapsistaan työtä tekeviä, vastuullisia ja hyvin koulutettuja. Hän etsii aina uusia tapoja opettaa lapsilleen asioita. Kauris-isä osaa antaa lapsilleen, mitä he haluavat, mutta ei kuitenkaan hemmottele heitä piloille.

Härkä (20. huhtikuuta - 20. toukokuuta)
 
Härkämies on lapsirakkain isä, joka eläinradalta löytyy. Isänä hänelle on tärkeää, että oma perhe tuntee olonsa turvalliseksi. Hän opettaa lapsilleen perheen merkityksen jo nuorella iällä. Härkäisä haluaa koota perheen yhteen ja tekee tämän erilaisille luovilla tavoilla.

Kaksonen (21. toukokuuta - 20. kesäkuuta)

Kaksonen on isä, joka haluaa pitää lapsensa fyysisesti ja henkisesti terveenä. Sen sijaan, että hän kuljettaisi kotiin pakastepizzoja kaupasta, hän varmistaa, että lapset syövät terveellisesti. Hän rohkaisee lapsia urheiluharrastusten pariin. Hän haluaa myös opettaa lapsia ja kannustaa heitä kulttuuriharrastusten pariin.

Lähde: Your Tango.

Lue myös: Horoskooppimerkkien kauneusongelmat paljastettiin - katso ratkaisu omaasi

Kilpailut

Uusimmat